Jaa tämä

Niin se saapui meillekin! Lapsen ensimmäinen kunnon raivokohtaus, vai sanoisiko kuvaavammin aivokohtaus. Sillä nimellä sitä kutsutaan meillä. Raivon syynä kun on aivojen hälytystila.

Yhtäkkisesti viisivuotias poikani räjähtää huutamaan. Pieni pettymys tilanteen kulkuun saa tällä kertaa isot mittasuhteet. Tunne tulee yli ja ulos suorana huutona. Hengitän syvään, jotta voin rauhallisena ottaa vastaan lapsen tunteen. Istumme miehen kanssa rauhassa sohvalla ja katsomme toisiamme hieman hymyillen. Tiedämme kummatkin, mitä tapahtuu. 

Mieleeni tulee sana ”tunneoksennus”. Huudot tulevat ryöppyinä. Niiden välillä on hetki hiljaista, kun lapsen aivot yrittävät saada selkoa tilanteesta. Vaativa ”Mut mä haluan”, epäilevä ”Tämä ei voi mennä näin” ja vastustava ”Ei” vuorottelevat lapsen lauseissa. Melkein voi nähdä kuinka aivot raksuttavat ja yrittävät selvittää tilannetta. Sitten tunne tulee aaltona uudestaan ja purkautuu ulos huutona.

Me vanhemmat odotamme rauhassa tunnekuohun laantumista ja aivojen rauhoittumista. Kun lapsi tulee vierelle, kosketamme hellästi rauhoittaen. Kun lapsi ottaa etäisyyttä, annamme hänelle tilaa mennä. Katsomme häntä empaattisesti ja rauhoittaen. Kun lapsi hakee kontaktia, käytämme tunteiden sanoitusta auttamaan häntä: ”Olet todella vihainen, kun et saanut mitä halusit”, ”Sinua raivostuttaa, kun et voi tehdä tilanteelle mitään”. 

Kaiken tämän keskellä muistamme positiiviset rajat. Lapsi ei saa raivoissaan satuttaa itseään eikä muita. Kesken kuohun käsi saattaa puristua ja nousta nyrkkiin, mutta muistutamme tunneilmaisun rajoista ja ohjaamme rauhoittumisvälineiden luo. Lyömisen sijaan tarjoamme muita rakentavampia vaihtoehtoja purkaa tunnetta. Olen kiitollinen, että olemme harjoitelleet niitä etukäteen. Kehumme niinä kertoina kun käsi laskee. ”Hyvä, hienosti käytit itsesäätelytaitoja.”

”Älkää katsoko minua” kuuluu välillä, kuin häntä hävettäisi kyvyttömyytensä hallita suurta tunnetta. Vastaan hänelle lempeästi ”Katsomme sinua rakkaudella. Kaikki on hyvin. Haluamme auttaa.” Sanat tuntuvat kuitenkin osittain merkityksettömiltä. Sillä tiedän, että lapsi ei ole vielä vastaanottavaisessa tilassa. Niin kauan kuin tunteet ovat valloillaan, aivot ovat hälytystilassa. Sanoille ja keskustelulle on paikka myöhemmin. Se käydään tunneryöpyn jälkeen. Nyt ratkaisu on empatia. Empatia rauhoittaa lapsen aivot.

Viimein lapsi heittäytyy meidän sänkyymme. Menen makoilemaan hänen viereensä ja nappaan mukaan yhden itsesäätelyvälineistä, puristeluananaksen. En tyrkytä sitä suoraan lapselle, vaan puristelen ananasta, kunnes näen hänen kiinnostuvan. Aivot alkavat jo päästä pahimman yli. Huomaan sen siitä, että lapsi alkaa kiinnittämään enemmän huomiota ympäristöönsä. Ojennan ananaksen hänelle ja ananaksen puristelu hoitaa lopun aivojen rauhoittelun. Kun kuulen syvän huokauksen ja hengitys tasaantuu, tiedän tilanteen olevan ohi.  

(kirjoitus jatkuu kuvan jälkeen)

Puristeluananas

Aivot saavat kasvupyrähdyksiä samalla tavalla kuin kehomme ja siitä seuraa kasvukipuja. Ne eivät tule päänsärkyinä vaan tunnekuohuina. Lapsilla on näitä vaiheita monta kertaa matkalla aikuisuuteen. Tyypillisimmillään parin vuoden iässä, eskari-koulun aloittamisen yhteydessä sekä teini-iässä, mutta yhtä hyvin näiden välissäkin. Miten sitten selviytyä näistä tilanteista? Lapsen käskyttäminen, tunteiden vähätteleminen ja nolaaminen vievät syvemmälle suohon ja vain pahentavat tilannetta. Lapsi ehkä oppii tukahduttamaan tunteita, mutta ei käsittelemään. Tunnetaidottomuus tulee esiin myöhempinä ongelmina elämässä. Ennakoiminen, itsesäätelytaitojen harjoittelu, empatia ja tunnetaidot auttavat lasta (ja aivoja) kehittymään ja voimaan hyvin. Näiden taitojen harjoittelemiseen kannattaa siis nähdä vaivaa ja varata arjesta hetki aikaa. Kun taidot sisäistää nyt, ne kantavat pitkälle aikuisuuteen.

 

Viisi vinkkiä lapsen raivokohtausten ja tunnekuohujen käsittelyyn

 

1. Ennakoi

a) Harjoitelkaa lapsen kanssa itsesäätelytaitoja

Itsesäätelytaidot varustavat lasta näitä tilanteita varten. Alle kaksivuotias ei pysty itsesäätelyyn, vaan paras paikka odottaa aivojen rauhoittumista on aikuisen syli tai aikuisen vieressä silityksessä. Sitä isommat hyötyvät erilaisten itsesäätelytaitojen harjoittelemisesta ja välineiden käyttämisestä. Itsesäätelyvinkkejä muun muassa Vahvuus 2: Itsesäätely  sekä Rauhoittumispaikka – lapsen itsesäätelyn tueksi

Huolehdi myös omista itsesäätelytaidoista. Jos tuntuu, että sinulla on vaikeaa pysyä rauhallisena lapsen tunnekuohun aikana, harjoittele myös itse rauhallisena pysymistä ja hengittelyä. Peilisolujen eli empatianeuronien takia on erittäin tärkeää, että aikuinen pysyy tilanteessa rauhallisena. Lapsi peilaa aikuisen tunnetta ja toimintaa. Rauhallinen aikuinen rauhoittaa lasta.

b) Etsi tietoa ja pohdi syitä

Jos ei ole aiempaa tietoa, voi ensimmäinen raivokohtaus säikäyttää pahasti. Onko lapsessani jotain vikaa? Sattuuko häneen? Mikä tämän aiheutti? Olenko tehnyt jotain väärin? Säikähdys ja huoli kuuluvat asiaan. Uskon, kuitenkin siihen, että mitä enemmän tietää lapsen kasvun ja aivojen kehityksestä, se auttaa ennakoimaan ja valmistautumaan tilanteisiin.

Kun esikoiseni sai pienenä ensimmäisen yöllisen kauhukohtauksen, muistan minun vallanneen levottomuuden. Olin kuullut niistä, lukenut niistä, mutta ensimmäistä kertaa todistin sellaista. Itkin, koska minusta tuntui lapseni puolesta pahalta, vaikka tiesin sen johtuvan aivojen kasvusta ja tilanteen menevän pian ohi. Eikä aamulla lapsi muistaisi mitään. Eikä hän muistanutkaan. Silti itse muistan ne muutamat yöt (selvisimme vain muutamalla), jolloin kauhukohtauksia tuli ja siihen liittyvät huolitunteet. Olin kuitenkin kiitollinen siitä, että olin lukenut aiheesta aiemmin, muuten olisin voinut itse pahimmillaan panikoida ja vain pahentaa tilannetta. Nyt tiedon ansiosta, pysyin rauhallisena.

Ensimmäisellä kerralla kannattaa käydä läpi myös muut vaihtoehdot raivolle ja  tunnekuohuille. Onko elämässänne tapahtunut jotain mullistavaa viime aikoina, esimerkiksi muutto, uusi harrastus tai ero? On päiväkodissa tai koulussa voinut tapahtua jotain? Muutostilanteet tai muut hankalat tilanteet voivat kuormittaa lasten aivoja. Niiden käsittely auttaa lasta ja hänen aivojaan sopeutumaan. Toimintaohjeet vanhemmalle on kuitenkin samat kuin aivoraivossa: Empatia ja taitojen opettelu.

2. Auta lasta ymmärtämään

Aivoihin ja aivojen toimintaan kannattaa tutustua myös yhdessä. Lapsille suunnattuja aivokirjoja löytyy erilaisia, joissa on myös hauskoja harjoituksia. Aivojen ymmärtäminen auttaa myös tunteiden ymmärtämiseen sekä kehon tuntemuksien oppimiseen. Lapsi ymmärtää, että kyse on aivojen kasvusta ja on osa kehitystä eikä ajattele olevansa jollain tavalla viallinen, erilainen tai ”huonompi”, koska tunteet kuohuavat ja välillä raivostuttaa. Asioiden tiedostaminen auttaa myös omaan kehotuntemukseen ja käyttäytymisen säätelyyn.

(kirjoitus jatkuu kuvan jälkeen)

Aivokirjat

Aikuisten ja lasten aivokirjat. Meillä kyllä kaikki lukevat kaikkia. Tällä hetkellä ”Mitä aivoissa tapahtuu?” on viisivuotiaan lempikirja. Sitä luetaan joka ilta. ?

3. Valmistelkaa tulevia tilanteita

Tunne on aina oikea ja aito, mutta tunneilmaisua voi muuttaa ja säädellä. Tämän oppii lapsikin. Harjoitelkaa lapsen kanssa eri tunteiden tunnistamista ja vaihtoehtoisia tapoja ilmaista ja säädellä tunneilmaisua.

Voitte tehdä esimerkiksi tunnerooliharjoituksia. Siinä raivostutaan leikisti ja harjoitellaan, kuinka sitten mennään valitsemaan rauhoittumisväline. Voit ”raivostua” lapsen kanssa ja purkaa sitä sanoittamalla tunteita eli kertomalla miltä tuntuu, hiljaisena huutona, aloittaa höyhenhengityksen tai ravistella rauhoittumispurkkia. Sitten sen kautta leikissä rauhoitutte. Sitten voitte taas ”raivostua” ja napata toinen rauhoittumisväline  ja rauhoittua. Tämä raivostumis-rauhoittumis-leikki opettaa lapselle kehonhallintaa ja antaa lapselle kyvykkyyden tunteen siitä, että hän voi säädellä tunteitaan. Tunteet eivät hallitse minua, vaan minä voin säädellä tunteitani. Tässä tärkeää on myös tunteiden tunnistaminen, joten muistakaa tunteiden sanoittaminen.

4. Vaali yhteyttä ja sano rakastavasi

Lasta voi nolottaa tai hävettää tilanne jälkikäteen. Hän tulee viereen, sanattomasti viestii ”rakastathan minua raivosta huolimatta” ja tottakai me rakastamme. Kun raivo on laantunut, onkin hyvä käyttää aikaa yhdessäoloon ja rakkauden vahvistamiseen. Lapsi on aina rakastettu, vaikka käyttäytymisessä olisi asioita, joista emme pidä. Lapsi on aina hyväksytty, vaikka lapsen käyttäytyminen ei olisi.

Raivokohtauksen jälkeen lapsi kaivautuu kainaloon, halii ja hakee yhteyttä. Silitän lapseni päätä ja jutustelen iloisesti muista asioista. Nyt on aika vahvistaa yhteyttä. ”Kasvatuskeskustelun” aika on myöhemmin. Tilanne ei ole akuutti, vaan ehdimme keskustella ja tehdä lisää tunne- ja itsesäätelyharjoituksia varmasti ennen seuraavaa tilannetta. Harjoittelu toivottavasti lisää kehonhallintaa ja tukee aivojen kasvua sekä vähentää ja lyhentää raivoa sekä tunnekuohuja. 

5. Iloitse onnistumisista ja hoida itseäsi

Pelkästään raivokohtauksen seuraaminen voi vaatia paljon energiaa, kun yrität pysyä rauhallisena ja hoitaa tilannetta sen vaatimalla tavalla eli rauhallisena. Usein tämä vaatii aikuiselta paljon itsesäätelyä. Iloitse siis joka kerrasta, kun olet pysynyt rauhallisena läpi lapsen raivon- ja tunnekuohun. Hoida myös omaa jaksamista. Rentoudu, tee mindfulness harjoituksia ja kerää voimia sinulle sopivalla tavalla. Kun itse voit hyvin, jaksat olla paremmin lapsen tukena.

Huom! Jos tuntuu, että lapsen raivoaminen ja tunnekuohut eivät ole vain vaihe ja/tai tarvitset tukea jaksamiseen, kannattaa kääntyä esimerkiksi neuvolan tai perheneuvojan puoleen. Yli omien voimien ei tarvitse jaksaa ja on hyvä ottaa muita aikuisia avuksi, jos tilanne niin vaatii.

Tiivistetysti: 1) Ennakoi – harjoittele itsesäätelytaitoja, hanki tietoa 2) Auta lasta ymmärtämään – sanoita tunteita ja kerro aivojen toiminnasta 3) Valmistautukaa – keskustelkaa tapahtuneesta ja harjoitelkaa tunne- sekä itsesäätelytaitoja 4) Vaali yhteyttä – saa lapsi tuntemaan olonsa rakastetuksi ja osoita olevasi hänen tukenaan 5) Hoida itseäsi ja vaali voimavarojasi –  ja pyydä tarvittaessa apua.

Lopuksi minä sanon ”Tervetuloa (r)aivokohtaukset!”. Te olette täysin normaali osa lapsen kehitystä ja me olemme osanneet odottaa teitä. Olen nähnyt elämäni aikana lukemattomia lasten erilaisia tunnekuohuja ja raivokohtauksia. Niistä on aina selvitty. Tämä oli yksi muiden joukossa, vaikka tällä kertaa kyseessä oli oma lapseni.