Kaupallinen yhteistyö Tunnetaitoja lapselle sivuston kanssa. Peli saatu arvostelukappaleeksi. Sisältää linkkejä sivustoon.

Katson pelin kantta ja pohdin milloin viimeksi olemme olemme pelanneet lautapeliä? Ajankohta sijoittuu melkein puolen vuoden taakse. Rehellisesti ensin epäilyttää. ”Innostuuko lähes 8-vuotias poikani pelistä, joka ei ole elektroninen?” Huoleni osoittautuu hyvin pian turhaksi. Jo kannen kuvitus houkuttaa lasta. ”Saako avata?” poika kysyy innoissaan ja alkaa kaivella laatikkoa. Löytyy juliste (pelialusta), kaksi karttaa, korttipakka, numerokiekkoja, pussi ja ohjeet. Aloitamme ensin painelemalla pelimerkit eli numerokiekot irti kartongista. Tämä on jo itsessään kiva vaihe peliä aloittaessa. Saamme iloa napsautellessamme irti numerokiekkoja. Ne tuntuvat kivalta käsissä ja pyörittelemme niitä ympäri ämpäri kangaspussissa.

Yksi, kaksi, kolme, peliä!

Peliohjeista löytyy kolme eri pelitapaa. Aloitamme kuuliaisesti ensimmäisestä, jossa käytettiin julistetta ja pelimerkkejä. Siinä pelaaja nostaa kolme pelimerkkiä ja niiden pohjalta kertoo tarinan. Muita vaihtoehtoja on käyttää kortteja tai pelimerkkejä ja mielikuvituskarttaa.

Pelin käyttötavoissa voi käyttää myös luovuutta. Ohjeissa tarinan kerronnan tilalla voi käyttää myös piirtämistä tai tarinan kirjoittamista. Itselleni tuli mieleen myös teatterin keinot: Improvisaatio, patsaat tai pienet kohtaukset. Uskon, että näillä välineillä saisi vaikka mitä aikaan.

• 

  Pelin kansi

• 

  Pelin sisältö

• 

  Ihana irrotteluvaihe!

Ensimmäisen tarinan kertoo poikani. Siinä on tyttö, onnenapila ja lintu. Poika kertoo, kuinka tyttö kastelee nurmikkoa, löytää onnenapilan ja saa ystäväkseen linnun. Yhdessä he puuhailevat vaikka mitä kivaa. Tarina kestää noin kolme minuuttia ja sen lopuksi poika hiljenee. Katson häntä kysyvästi ja hän lisää:”Siihen se tarina loppui.” Tästä merkistä alan kaivelemaan omia pelinappuloita. Päätämme tässä vaiheessa tehdä niin, että emme laita käytettyjä nappuloita takaisin, vaan pelaamme pikkuhiljaa pelimerkit loppuun.

Alkuinnostuksesta pelinimuun

Julisteessa olevat numerot eivät ole numerojärjestyksessä, joten on myös kiva osa peliä etsiä, missä ovat numeroita vastaavat kuvat. Se ei ole hirveän helppoa, mutta sitäkin hauskempaa. Kaikki kuvat eivät ole aivan yksinkertaisia tulkita, mutta tässä tärkeää ei ole oikea vastaus, vaan luovuuden käyttäminen. Löysimme myös monta erilaista kissaa. ”Ehkä kissa on tämän taiteilijan lempieläin”, tuumaamme yhdessä.

Pikkuhiljaa alkaa muodostua myös mielikuvia pelialustan vaihtoehdoista. ”Toi näyttää tosi vaikealta”, sanoo lapseni ja osoittaa numeroa 77, mörköä. Mietin, onko mörkö itsessään vaikea laittaa osaksi tarinaa vai nostaako lapsessa vaikeita tunteita? Tässä on hyvä tilaisuus keskustella lapsen kanssa tarinoissa esiin nousevista aiheista.

• 

  Pelimerkit yhdistetään julisteen kuviin

• 

  Lapsi halusi vältellä mörköä

• 

  Pohdintaa aiheuttanut suppilo

Kolme nappulaa, etsintä ja tarina. Kolme nappulaa, etsintä ja toinen tarina. Kaikki sujuu hyvin, kunnes poikani saa numeron 11, jonka tulkitsemme suppiloksi. ”Ei suppilosta saa satua!” huudahtaa lapseni. Myönnän, että se on vaikeaa, mutta samalla kannustan lastani kokeilemaan. Hän istuu hetkeksi aikaa istumaan. Näen hänen kasvoillaan olevan miettimisilmeen. Kaukaisuuteen tuijottavat silmät ja mutrusuun. Sitten hän aloittaa kertomuksen suppilan käytöstä taika-auton öljytankin täyttämiseen tähdillä. Hymyilen ja mietin hiljaa: ”Kyllä siitä suppilostakin sai tarinan.”

Pelimerkkejä eli numerokiekkoja on 90 kappaletta, joten meidän tyylillä niistä tulisi yhteensä 30 tarinaa. Ihan niin montaa ei jakseta kerralla tehdä.  Pelin jälkeen katsomme vielä kortteja ja kyselen lapselta, mikä kaikkea korteista tulee mieleen.

Materiaalipaketiksi työhön

Uskon, että tulen käyttämään tätä peliä myös paljon työssäni. Pelikortit, kartat ja juliste sopivat pienryhmätoimintaan, numerot oikeastaan mihin vaan tekemiseen. Koululuokissa tämä peli sopii hyvin ainakin äidinkielen ja muiden kielten tunneille, matematiikan opiskeluun ja musiikki- ja kuvaamataidon tunnille.

Pelatessani muistan taas yhden tärkeän asian. Tärkeintä ei ole toiminta, vaan yhdessäolo. Siksi alun epäilyni osoittautuu turhaksi. Lapselle tärkeintä on se, että teemme jotain yhdessä. Tarinoinnin seassa yhteytemme vahvistuu ja keskustelemme paljon muistakin asioista. Saan myös tilaisuuden antaa monta kertaa vahvuuspalautetta. Kehun muun muassa lapsen luovuutta, sinnikkyyttä ja itsesäätelyä hänen kertoessaan tarinoita. Lopussa kun keräämme kaikki pelinosat taas yhteen kasaan, saan kiittää ystävällisyydestä hänen auttaessaan minua siivoustyössä. Pelihetkeen liittyy näin myös luonteenvahvuushetki. Saimme siis vietettyä viihdyttävän ja samalla opetuksellisen hetken yhdessä!

Uskon, että tulemme vielä palaamaan tähän peliin useasti. Suosittelen tätä kyllä kaikille perheille ja lasten kanssa työskenteleville!

Pelihetkiä teillekin?

Tämä peli ja muita hyviä ajanvietteitä löytyy tunnetaitoja lapselle kampanjasta. Positiivisen kasvatuksen seuraajana saat vielä 10% alennusta koodilla ”positiivinen kasvatus”. 

Klikkaa tästä kampanjaan!