Jaa tämä artikkeli
  • 98
  •  
  •  
  •  
  •  
  •  

Kirja saatu arvostelukappaleeksi Gummerukselta. 

Tämä kirja kiinnostaa jo ennen ensimmäisen sivun lukua. Tuttu kirjoittajakaksikko sekä kysymys, joka jokaisen vanhemman ja kasvattajan mielessä joskus pyörii katsoessa lasta: ”Mitä ihmettä?”. Lapsen tai kenen tahansa toisen mieltä ei voi oppia lukemaan, mutta voi oppia ymmärtämään. Tai ainakin yrittää.

Mistä on kyse?

Mitä ihmettä? – opi ymmärtämään lapsesi mieltä on lastenpsykiatri, pari- ja perhepsykoterapeutti Janna Rantalan ja psykologi, Theraplay-vuorovaikutusterapeutti Leea Mattilan yhteisteos. Se kertoo kuinka mentalisaatioteoriaa soveltamalla voi saada apua arjen pulmatilanteisiin.

Mitä mentalisaatio sitten on? Sitä kuvataan kirjassa useilla lauseilla. Sitä kutsutaan tunteilla höystetyksi arkijärjeksi ja mielen pitämistä mielessä. Pähkinäkuoressaan sitä kuitenkin kuvaillaan näin.

Se on ymmärrystä siitä, että jokaisella on oma mieli
Ymmärrystä siitä, että mieli ohjaa käyttäytymistä.
Kykyä pitää mielessä omaa ja toisen mieltä.
(Rantala&Mattila kirjassa Mitä ihmettä?)

Tuliko sinunkin mieleesi sana empatia? Se ei ole kuitenkaan sama asia, vaan kuten kirjasta voi oppia, mentalisaatio eroaa empatiasta. Empatia on mentalisoinnin osatekijä, mutta itse mentalisaatio on laajempaa huomioiden tekemistä ja yritystä ymmärtää mieltä ulkoisen reagoinnin taustalla.

Mentalisaatio ei kuitenkaan tarkoita, että tietäisi, mitä toisen päässä liikkuu. Tärkeää on yrittää ymmärtää toisen mieltä ja ymmärtää samalla se, että koskaan ei voi tietää, mitä toinen ihminen ajattelee. Valistunutkin arvaus on vain lopulta arvaus. Tärkeää on ihmetellä ja olla utelias toisen mielestä. Mikä ajatus voi olla lapsen toiminnan taustalla? Mikä tarve, tunne tai asia on ajanut tähän tilanteeseen?

Kirja koostuu kahdesta osasta. Eka osa on ihmeellinen mieli ja toinen ihmeellinen arki. Ihmeellinen mieli on teoriaosio, jossa kerrotaan mentalisaatiosta, miten se kehittyy tai jää kehittymättä ja mikä voi vaikeuttaa mentalistointia. Toinen osa kertoo mentalisaation käytöstä arjessa sekä monia hyvin tuttuja ja arkisia tilanteita (muun muassa lapsen valehtelu, sisarusten riitatilanteet) ja miten mentalisaatio auttaa niissä tilanteissa.

Kirjassa on paljon esimerkkitarinoita, tilannekuvauksia, hauskoja kertomuksia, joiden kautta voi päästä katselemaan tilanteita eri näkökulmista. Huumoria löytyy ja usein hymy nousee huulille lukemisen aikana.

Syyllisyyden tunteita ja armollisuutta

Kirjan lukeminen nostattaa monenlaisia tunteita. Enpä minäkään näillä tiedoilla ja kokemuksella ole yltänyt täyteen mentalisaatiokykyyn. Muutamassa ”älä tee näin” tai ”näihin voit kompastua” – tyylisissä kohdissa tunnistan itseni ja omat sanani. Ah, mikä syyllisyyden aalto nousee ja pyyhkäisee läpi kehon! Onneksi Janna ja Leea ovat laittaneet itsensä likoon ja jakaneet myös omat inhimilliset kokemukset ja töppäykset. Aina ei voi onnistua, eikä ole tarpeenkaan. Aina ei pysty tai jaksa mentalisoida.

Kokonaisuus on se, mikä ratkaisee ja kyllin hyvä riittää.
(Rantala&Mattila kirjassa Mitä ihmettä?)

Kirjan lopussa puhutaan myös itsensä mielessä pitämisestä. Tämä on myös tärkeä ohje. Ei ole tarkoitus mentalisoida koko aikaa. Se ei ole hyödyllistä, eikä sellaista jaksa kumpikaan. Tärkeää on malttaa rauhoittua ja antaa mielen myös levätä. Tutkia omaa sisäistä maailmaa. Ehkä haaveilla ja unelmoida.

Ei nimi teoriaa pahenna, jos ei teoria nimeä?

Mentalisaatio sana mietityttää ja hämmentää. Eikö ole parempaa käännöstä tai sanaa, joka kertoisi enemmän asiasta? Juttelen puolisoni ja noin kymmenen ystävän kanssa sanasta (korkeakoulutettuja perheellisiä, osa kasvatusalalla, osa ei). Yksikään ei pidä sanasta. Kasvatusalalla olevat ystäväni toteavat, että vaikka sana ja teoria on tuttu, he eivät ikinä käytä mentalisaatio sanaa vanhempien kanssa tai muita teorian termejä työssään. Puhutaan mieluummin esimerkiksi oman ja toisen mielen samanaikaisesta ymmärtämisestä. Muutama toteaa sanan kuulostavan ”amerikkalaiselta newage kamalta ” tai jotain mikä liittyy mielen lukemiseen, ehkä ”taikuuteen”.

Löydän ystäväni vinkistä netin syövereistä myös toisen käännöksen menetelmälle, mielentäminen. Sana on mielestäni parempi, mutta sekään ei mielestäni ole täydellinen. Ehkä tulevaisuudessa joku keksii paremman käännöksen tai sana vakiintuu ja näin menettää ”mystisyytensä”.

Itseäni harmittaa, jos todella hyvä kirja ja aihe jää joltain tutustumatta vain nimen takia. Tai että mentalisaatio ja muut termit jättävät kirjan sanoman varjoonsa. Sillä kirjan sisältö ja sen tuoma tieto ovat erittäin tärkeitä jokaiselle vanhemmalle ja kasvattajalle.

Rohkeutta on kuitenkin tehdä myös uusia termejä tutuksi. Vaikka mielen täytyy joitain asioita hetken pureskella, on totuus se, että mitä enemmän asiasta kuulee ja sanaa käytetään, sitä tutummaksi ja helpommin lähestyttäväksi asia tulee.

Niin on myös Sinkkonen todennut: Lasten kasvatuksessa ”mentalisaatio” on seuraava ”kova juttu”. Asia on ajankohtainen ja sana alkaa tulla esiin monissa eri yhteyksissä.

Kuka kirjoittaa, kenen ajatus?

Koen että kirjasta puuttuu muutama sivu. Lopussa ei ole minkäänlaista lähde- tai kirjallisuusluetteloa. Ei ole mistä jatkaa tai mitään tarkempaa tietoa esimerkiksi menetelmän kehittäjästä, Peter Fonagystä. Kirjassa puhutaan ”Psykologian ammattilaisten maailmanlaajuisesti käyttämästä menetelmästä”. Oletetaanko, että kirjan lukija ei laajemmin voisi kiinnostua menetelmästä vai että google kyllä kertoo? Lähteiden puuttuessa käännyn ”kaikkitietävän” googlen puoleen lukemaan Peter Fonagystä ja mentalisaatiosta laajemmin. Tietoa kyllä löytyy, mutta minua jää kiinnostamaan, mistä kirjoittajat ovat hakeneet tietonsa.

Kirjan siirtyessä käytännön puolelle kertomaan havainnon ja tulkinnan erosta, nousee takaraivosta Toimiva Perhe menetelmän opit. Saman voi lukea myös Gordonin kurssikirjasta. Sama ajatus nousee riitojen läpikäymiskaavasta. Koen myös häivähdyksiä Ben Furmanin muksuopin opeista. Kumpaakin kurssia olen vetänyt vanhemmille. Monissa vuorovaikutukseen pohjautuvissa teorioissa ja menetelmissä on yhtäläisyyksiä. Se ei ole ihme, mutta ilman lähdeviitteitä kirjasta ei voi kuitenkaan erotella, mikä on mentalisaatioteorian oppeja, mitkä Jannan ja Leean omia päätelmiä tai heidän aiemman oppimaansa tai yhdistelmä näistä.

Jos ajattelee kirjaa kokonaisuuden tai sen sisältämän viestin kannalta, ei ole kuitenkaan merkitystä kenen ajatuksesta on kyse. Kirjassa on hyviä ajatuksia, esimerkkejä, käytännön harjoituksia ja pohdittavaa. Ainakaan vanhempien kannalta ei ole merkittävää, mistä arjen vinkit tulevat, kunhan niistä on apua. Lähteiden puuttuminen saattaa kismittää vain tällaisia ikuisesti uteliaita tutkijoita.

Rohkeita väitteitä ja tuttuuden tunteita

Rohkenen väittää, että kirjan olisi voinut kirjoittaa aivan ilman mentalisaatioteorian esittelyä. Kirja ei ole tietokirja sillä tavalla, että siinä olisi viitteet ja lähdeluettelo. Monista sen sisältämistä asioista, on kirjoitettu muissa yhteyksissä ilman mentalisaatioteorian raameja tai käytettyjä termejä. Vuorovaikutustaidoista, sisäisen äänen merkityksestä, lapsen ulkoisen käyttäytymisen sisäisen syyn etsimisestä, tunnetaidoista, sosiaalisesta perimästä ja monesta muusta kirjan käsittelemästä tärkeästä aiheesta.

Kaikista näistä havainnoista ei tule kuitenkaan olettaa, että kirja olisi huono. Päinvastoin, suosittelen sitä jokaisen vanhemman ja kasvattajan luettavaksi. Uskon sen tarjoavan ainakin yhden, todennäköisesti useampia oivalluksia niin omasta kuin lapsen käyttäytymisestä.

Ja miten voisinkaan olla eri mieltä? Monessa kohdassa kuulen päässäni oman ääneni koulutuksessa tai näen oman tekstini edessäni. Vaikka en puhu mentalisaatioteoriasta, nämä aiheet nousevat niin positive parenting kirjoissa kuin muissakin vanhemmuuden kirjoissa useasti ja siksi samoista aiheista useasti myös kirjoitan. Joissain lukemissani kirjoissa on saattanut olla pohjana Peter Fonagyn opit tai osia siitä, vaikka en äkkiseltään muista törmänneeni viittauksia häneen lukemieni kirjojen lähdeluetteloissa.

Jatkoon vai ei?

Minussa kirja herättää mielenkiinnon. Haluan syvempää tietämystä. Vahvuuteni oppimisen ilo nousee esiin ja tässä kohtaa sisäinen ääneni toteaa: ”Lisätieto ei koskaan ole pahasta”. Onneksi maailmanlaajuinen menetelmä yltää tännekin asti ja Suomessa on tarjolla aiheeseen liittyviä koulutuksia. Tulen siis tulevaisuudessa varmasti kirjoittamaan aiheesta enemmän. Voi olla, että itse kuitenkin kuorin termit päältä ja tuon esiin vain niitä tärkeämmän sisällön.

Kuuluisat viimeiset sanat

Suosittelen kirjaa kaikille vanhemmille ja kasvattajille. Se varmasti tarjoaa jokaiselle ajateltavaa ja oivalluksia. Kirja on hyvin kirjoitettu, sitä on sujuva lukea ja jos mentalisaatioteoria tai siihen liittyvä termistö ei kiinnosta, voi ohittaa termit ja keskittyä pelkkään sisältöön. Sillä se on tärkeä ja jotain jonka jokaisen tulisi tavoitella. Oman mielen ja lapsen mielen ymmärtäminen. Tai ainakin yrittää pyrkiä siihen.

Kirjassa todetaan: Pieni askel vanhemmalle, voi olla suuri askel lapsen mentalisaatiokyvylle.

Mitä jos sinun pieni askeleesi olisi lukea tämä kirja?