Jaa tämä

Kaupallinen yhteistyö Tunnetaitoja lapselle sivuston kanssa. Kirja ja toimintakortit saatu arvostelukappaleiksi.

 

Avaan kirjapaketin ja ensimmäisenä kiinnitän huomioni kutsuviin kuviin ja väreihin. Onpas ihana paketti. Selailen kirjaa ja avaan korttipaketin. Käyn läpi hauskan värisiä ja näköisiä kortteja. Hymyilen. Odotan innolla, että pääsen kokeilemaan kortteja. Aloitamme kuitenkin kirjan lukemisesta.

(teksti jatkuu kuvan jälkeen)

Pikku mulperi ja pienet suuret tarinat

Ennen lukemisen aloittamista, minua hieman jännittää. Onkohan kuusivuotiaani enää kiinnostunut tällaisista tarinoista? Luemme tällä hetkellä seikkailukirjoja, joten pikkumulperin tarinat voivat tuntua hieman ”lässyltä” niiden rinnalla. Mindfulness (tietoisuustaito)harjoittelu on tuttua ja jonkin verran olen lukenut myös muita mindfulness tarinoita hyvällä menestyksellä. Mielenkiinnolla odotan tämän vastaanottoa ja vaikutuksia. Luen aluksi kirjan ”näin käytät kirjaa” osion, joka on tarkoitettu ohjeeksi aikuiselle. Vilkaisen myös tarinoita. Kirjan tarinoissa päähenkilönä on pikkumulperi, joka seikkailee läpi kirjan.

Annan lapseni valita kirjasta hänen mielestään kivan tarinana, emme siis etene järjestyksessä, vaan kerron tarinan otsikon ja muutamalla lauseella, että mistä se kertoo. Kirjassa on neljä tarinaa, joista poikani valitsee pikkumulperi ja kilpikonnien sadepäivän. Siinä pikku Mulperi lähtee ensimmäistä kertaa yksin retkelle. En kysele sen enempää, mutta aprikoin valinnan syytä. Poikani alkaa olla siinä iässä, että haluaa enemmän tehdä asioita yksin. Ajatus retkelle lähtemisestä yksin, varmasti kiehtoo.

Lukiessani tarinaa katselen samalla lapseni reaktioita. Hän kuuntelee keskittyneesti. Olen tyytyväinen. Juoni on tarpeeksi kiinnostava myös kuusivuotiaalle. Tarinan luvun jälkeen teemme siihen liittyviä harjoituksia. Jokaisen tarinan jälkeen löytyy siis kuusi harjoitusta lapsen kanssa tehtäväksi. Äänitteitä ja keskusteluharjoituksia sekä arkeen mukaan otettavia tapoja. Äänitteet löytyvät netistä, joten cd-soitinta ei tarvitse. itse käytin kännykkää. Ääniteharjoitukset harjoituksen tekeminen oli meille tuttua, koska olen tehnyt niitä ennenkin lapsen kanssa. Oli mukava saada lisää harjoituksia käyttöön. Keskustelimme lisäksi tarinasta, tarinaan liittyvistä aiheista, itsemyötätunnosta ja kiitollisuudesta. Tarinan lukemisesta ja harjoituksista muodostuu mukava hetki lapsen kanssa. Tarinan luvun ja harjoitusten jälkeen kummallakin on hyvä mieli.

Kirjan lopussa löytyi vielä perustietoa mindfulnessista (lasten tietoisuustaidoista) sekä kirjallisuutta, josta jatkaa aiheeseen tutustumista.

(teksti jatkuu kuvan jälkeen)

Tassun toimintakortit

Kirjan lukemisen jälkeen siirrymme iltapuuhiin ja otan samalla käyttöön toimintakortit. Korteista löytyy 30 toimintakorttia , joissa mindfulness harjoituksia (tietoinen hengitys, tietoinen aistiminen, tietoinen liike, tunnetietoisuus ja mindfulness-asenne) sekä lisäksi käytännön ohjeita aloitukseen sekä valmis mallitiedote vanhemmille lasten tietoisuustaidoista. Aloitamme ohjeiden mukaan hengitysharjoituksista. Se sopii myös iltahetkeemme. Kuvittelemme vatsaamme ilmapallon ja teemme vatsahengitystä pehmolelun avulla. Poikani tuntuu olevan valmis käymään läpi vaikka kaikki kortit, mutta haluan aloittaa pienellä askeleella, jotta into säilyisi.

Seuraavana päivänä olen tekemässä ruokaa, kun poikani tulee kysymään: ”Voidaanko tehdä vielä näitä korttien liikkeitä?” Hän on löytänyt toimintakortit ja katsoo minua kutsuvasti. Ruoanlaittoni on kesken, joten käytän tässä ”vaihtoehtoinen kyllä” – ratkaisua ja ohjaan tekemishetken tulevaisuuteen. ”Voidaan – kun olen tehnyt ruoan.”. Poika nyökkää ja jatkaa: ”Mä sitten aloitan katsomalla ihan kuvia ja tekemällä niiden mukaan.” Jatkan ruoanlaittoa hieman ihmetellen, mutta olen samalla ylpeänä poikani hienosta oma-aloitteisuudesta. Välillä hän käy kysymässä neuvoja, jos kuva ei kerro aivan kaikkea. Osittain hän käyttää luovuuttaan ja keksii itse harjoituksia, mitä kuvista tulee mieleen. Olen yllättynyt korttien vaikutuksesta. Nämähän toimii!

Ruoan jälkeen teemme muutamia harjoituksia, mutta sitten poikani toteaa: ”Ei tehdä kaikkia, että jää seuraavaan kertaan.” Meillä on siis luvassa lisää yhteisiä tietoisuustaitohetkiä. Jään odottamaan seuraavaa lukuhetkeä ja korttien kanssa harjoittelua. Näistä tulee selvästi osa arkirutiineja. 

Pikkumulperi ja suuret pienet tarinat kirjasta lisää täältä

Tassun toimintakorteista lisää täältä