Yhtä tärkeää kuin lapsen kokonaisvaltainen kasvu ja kehitys, on myös aikuisen positiivinen kasvu. Aikuisen kasvu ei lopu lasten saamiseen, vaan monet ovat todenneet lapsien kasvattaneen heitä yhtä paljon kuin he lapsiaan.
Jo 1900-luvun alussa Maria Montessori totesi: ”Meidän tulee todella kasvattaa todella kasvattaa itseämme, jos aiomme kasvattaa toisia”
Kirjoitin aikuisen positiiviseen kasvusta jo aivan blogin alkuvaiheessa: Aikuisen positiivinen kasvu
Tämän takia lasken kasvatuskirjallisuuteen myös aikuisten oman kasvun kirjat. Tämä sen takia, että aikuiset ovat lasten esikuvia ja malli lähtee aikuisista. Kun vanhemmat voivat hyvin, lapset voivat hyvin. Voimme myös opettaa vain niitä taitoja, joita itse osaamme.
Olen kuullut monia hyviä sanontoja liittyen omien voimavarojen huolehtimiseen.
Kukaan ei voi kaataa tyhjästä kupista
Kun vanhempi voi hyvin, lapsi voi hyvin
Täytyy laittaa happinaamari ensin omille kasvoille.
Paras omaan mielenmaisemaan sopiva lause on L.R.Knostin sanoma. Itsestään huolehtiminen ei tarkoita ”minä ensin” vaan ”minä myös”. Usein asettaa lapsien tarpeet edelle, koska ajattelee, että näin kuuluu tehdä. Jos kuitenkin unohtaa kokonaan itsensä ja uupuu, ei se ole lasten edun mukaista. Parasta olisi löytää tasapaino omien ja lapsen tarpeiden välille.
Mitä kirjoja suosittelen aikuisen kasvun tueksi?
Maaretta Tukiainen: Hyvän mielen materiaali
Olin erittäin iloinen Maaretta Tukiaisen Hyvän mielen materiaalista. Hienoa, että suomenkielellä on helposti sisäistettävä, kattava ja monipuolinen positiiviseen psykologiaan pohjautuva henkisen hyvinvoinnin perusteos. Hyvän mielen tehtäväkirja toi vielä konkreettisemmin harjoitukset ja pohdinnat elämään. Kirjan taitoja oli helppo käydä viikko viikolta läpi harjoitusten muodossa. Kortteja käytän kursseillani, mutta toimivat myös kotikäyttöön.
Martin Seligman: Authentic Happiness (suomenkielisenä Aito Onnellisuus), Flourish ja Learned Optimism
Martin Seligman on yksi positiivisen psykologian ”isistä” ja on vuosikymmeniä tutkinut positiivista psykologiaa. Hän on kirjoittanut kukoistuksesta, onnellisuudesta, vahvuuksista, optimismista ja elämäntyytyväisyydestä useita teoksia.
Voisin laittaa tähän vaikka kaikki Seligmanin kirjat, koska jokaisesta voi mielestäni oivaltaa ja oppia jotain itsestään ja elämästä. Itse en ole koskaan ole kokenut yhdenkään Seligmanin kirjan lukemisen olevan hukattua aikaa. Jokaisesta kirjasta jotain pientä hyvää on jäänyt elämään.
Sonja Lyubomirsky: The how of happiness (suomenkielisenä Kuinka onnelliseksi?) ja The Myths of Happiness
The How of Happiness Tästä kirjasta sain ensimmäiset konkreettiset harjoitukset, mitä aloin käyttää elämässäni ja tämä kirja on myös osa Ilo olla minä! – kurssiani. Kirjasta löytyy monia tutkimuksissa todistettuja elämäntyytyväisyyttä lisääviä harjoituksia. The Myths of Happiness kertoo mitä tutkimukset kertovat onnellisuudesta ja `mitkä asiat vaikuttavat ihmisten elämäntyytyväisyyteen. Mikä vaikutus on rahalla ja rakkaudella? Miten anteeksianto tai kiitollisuus vaikuttaa onnellisuutta? Monia hyviä ajatuksia siitä, mitä kannattaa asettaa elämän arvoiksi ja kuinka käyttää aikansa on noussut tämän kirjan ääressä.
Emma Seppälä: Elä onnellisemmin
Tämän luin aivan äskettäin ja tuli itselleni ainakin tarpeeseen. Vaikka otsikko ja kansikuva antaa mielestäni kirjasta hieman heppoisen kuvan, oli sisältö asiaa. Tärkeitä itsemyötätunnon, joutilaisuuden ja hidastamisen taitoja. Välillä tuli mieleen vuosien takainen lempikirjani Carl Honoren teos Slow. Tässä oli kuitenkin paljon enemmän ajankohtaista tietoa ja laajempi aihealue. Itselleni kolahti suurimmin kappale itsekritiikistä ja sen vaaroista sekä kiireen ja pahan stressin vaikutus luovuuteen. Uskon, että saan tästä paljon antia tuleville vuosille.
Ben Furman: Ei koskaan liian myöhäistä saada onnellinen lapsuus
Kasvattajalle on erittäin tärkeää läpikäydä ja hyväksyä oma lapsuutensa sellaisena kuin se on. Välillä se ei ole helppoa ja monet ovat eri muotoisissa terapioissa vuosia ja käyvät läpi lapsuutensa tapahtumia ja asioita. Näet lapsuutesi sitten hyvänä tai vaikeana aikakautena, sen hyväksyminen osaksi omaa elämäntarinaa, auttaa sinua vanhempana ja kasvattajana. Lapsuuden muuttaminen voimavaraksi ja oppimiskokemukseksi auttavat sinua jättämään edellisen sukupolven taakan ja ottamaan mukaan vain hyvät ja opit. Tämä kirja herätti itseni pohtimaan omaa lapsuutta ja siihen liittyviä iloja ja taakkoja.
Viimeisimmät kommentit