Tällä viikolla minulla olisi ollut mahdollisuus palata töihin. En kuitenkaan mennyt, vaan siirryin vanhempainpäivärahalta lastenhoidon tuelle. Perheemme tulot putosivat samalla tuhannella eurolla. Miksi jäin lapsen kanssa kotiin?
Pidän työstäni perhetyöntekijänä. Se on minulle merkityksellistä ja nautin työtehtävistäni niin lasten kuin heidän vanhempien parissa. Minulla on myös ihana työyhteisö ja työkaverit, joten kyse ei ole siitä, että en haluaisi palata töihin.
Asumme Espoossa ja täällä on koko ajan pula päivähoitopaikoista. Monet vanhemmat joutuvat kulkemaan pitkiä matkoja viemään lasta päivähoitoon, koska lähipäiväkodissa ei ole paikkoja. Jotkut joutuvat jopa viemään sisarukset eri päiväkotiin, koska samassa ei ole tilaa molemmille. Minua ei haittaa kuljettaminen, koska esikoistamme kuljetimme puoli vuotta vanhaan päiväkotiin Helsingin puolelle muutettuamme Helsingistä Espooseen. Tämä omasta tahdostamme. Emme halunneet liikaa muutoksia kerralla. Joten kyse ei ole kodin ja päivähoidon välisestä matkasta.
Esikoiseni meni päiväkotiin hieman vajaa 2-vuotiaana. Asuimme Lauttasaaressa ja sinne valmistui juuri silloin uusi pienpäiväkoti. Vaikka aluksi oli vaihtelua niin hoitajissa kuin päiväkodin tavoissa, niin toiminnan vakiinnuttua homma loksahti paikoilleen. Poikamme omat hoitajat olivat hyviä ja mitään vaikeuksia ei ole ollut. Koen, että olemme olleet onnekkaita. Joten kyse ei ole siitä, että meillä olisi huonoja kokemuksia päivähoidosta.
Lastenhoidollista arpapeliä
Samana päivänä kun olisin alkuperäisen suunnitelman mukaan palannut töihin, tuli taas ilmi yksi surullinen uutinen päivähoidossa tapahtuneesta tilanteesta. Kymmenenkuukautista tyttöä oli toinen lapsi ehtinyt purra päivähoidossa useaan kertaan ennen kuin hoitajat huomasivat asian. Mielestäni syy ei ollut purevan lapsen. Hän ei vielä ymmärrä tekoaan. Syy ei ole mielestäni myöskään hoitajan vaan varhaiskasvatuksen tämän hetkisen tilan. Resurssit ovat liian vähäiset.
Kyse ei ole siitä, ettenkö ajattelisi hoitajien olevan hyviä tai varhaiskasvatus lähtökohdin laadukasta. Tiedän monia todella hyviä lastenhoitajia ja lastentarhanopettajia sekä muita varhaiskasvatuksen työntekijöitä. Miehiä ja naisia, jotka tekevät työtään rakkaudella ja antaumuksella pientä palkkaa vastaan. Olen myös itse ollut hoitajana 2-5-vuotiaiden ryhmässä ja siskoni pienten ryhmässä. Tunnen varhaiskasvatuksen arjen ja toiminnan. Monissa paikoissa työntekijät on kuitenkin laitettu liian koville ja käsiä on yksinkertaisesti liian vähän. Sijaisia on vaikea tai mahdoton saada. On tullut vastaan tilanteita, joissa vanhemmat eivät ole voineet viedä lastaan hoitoon, koska ei ole ollut tarpeeksi tai ollenkaan hoitajia. Olen myös kuullut, että lasten ja aikuisten suhdelukusäädöksiä joudutaan kiertämään. Päivän aikana riittää, että suhdeluku on ollut hetkellisesti lain mukainen.
Tilanne vaihtelee todella paljon riippuen kaupungista ja jopa kaupunginosasta. Siksi koen, että päivähoitoon vieminen on arpapeliä. Voi olla, että onni osuu kohdallemme toistamiseen ja löydämme todella hyvän paikan tai sitten ei. En ole valmis pelaamaan arpapeliä lapsen tulevaisuudesta, joka ei vielä puhu, ei pysty olemaan hetkeäkään yksin eikä pahimmassa tapauksessa pysty puolustamaan itseään. Tai päädy olemaan se lapsi, joka kokeilee hampaitaan kaveriin, koska ei ole aikuista läsnä muistuttamasta, että silitys on parempi tapa tutustua kaveriin kuin puremajälki.
Olen onnekas, että voin jäädä lapseni kanssa vielä kotiin. Vaikka joudumme karsimaan perheemme kuluja, on kotiin jääminen kuitenkin toteutettavissa. Kaikilla ei ole tätä mahdollisuutta ja he joutuvat laittamaan lapsen aikaisemmin hoitoon kuin haluaisivat taloudellisista tai muista syistä.
Mielestäni hyvän päivähoitopaikan saaminen ei tulisi olla arpapeliä. Jokaisen vanhemman pitäisi voida pystyä jättämään lapsensa, minkä ikäisen tahansa, hoitoon hyvillä mielin ja ilman huolta siitä, millaista hoitoa lapsi saa. Miettimättä sitä, ehditäänkö lasta lohduttaa hädän hetkellä? Onko syli vapaana sitä kaipaavalle? Tai ylipäätänsä, onko lapseni turvassa?
Toiveissa parempi tulevaisuus
Eduskuntavaalit ovat tulossa. Tällä hetkellä seuraan julkista keskustelua siitä, miten ehdokkaat suhtautuvat varhaiskasvatukseen ja tilanteen parantamiseen. Sosiaalisessa mediassa pyörii kuvia: “Minä vaadin, että lapseni päiväkodissa on tarpeeksi aikuisia.” Tilanne on vakava ja pelkät sosiaalisen median vaatimuskuvat eivät tee muutosta. Oma ääneni menee sille ehdokkaalle, jolla oikeasti tuntuu olevan ratkaisu varhaiskasvatuksen tilanteen parantamiseen. Ja tässä tilanteessa eivät riitä enää toiveet tai lupaukset, ainoastaan teot lasketaan.
Totta, on täydellistä arpapeliä saako hyvää hoitoa vai karmeaa – ja alle 3-vuotias ei osaa jälkimmäisestä kertoa. Tämä tuli itse koettua, kun lapselle alkoi uudessa päiväkodissa tulla outoja pelkoja. Muutakin kummaa ilmeni, ja otimme lapsen pois paikasta. Uudessa paikassa lapsi alkoi nopeasti viihtymään ja lähti sinne hymyssä suin alun jälkeen. Pelotkin katosivat. Teimme ekasta paikasta valituksen aviin, mutta eipä ollut tarkastajalla aikaa tarkastaa.
Ikävä kuulla, teillä tällaisia kokemuksia ja jouduitte vaihtamaan. Onneksi löysitte lapselle paremman paikan. 😊 Olen kuullut aikaisemminkin, että perheet joutuneet vaihtamaan montakin kertaa hoitopaikkaa ennenkuin sopiva löytynyt. Näin tilanteen ei tulisi olla. Kaikissa paikoissa lasten tulisi voida hymyillä. 😊
Minä päädyin samaan ratkaisuun 2014 kolmannen lapsen jälkeen, kun vanhempainvapaa loppui. Olin muutaman kuukauden töissä vakituisessa työpaikassani ja puoliso oli lasten kanssa kotona. Totesin kuitenkin, etten ole valmis jättämään 1v 3kk ikäistä lasta päiväkotiin tai perhepäivähoitoon. Työnantaja ei suostunut enää alle 2kk varoitusajalla jatkamaan hoitovapaata, joten tein radikaalin ratkaisun ja irtisanoin itseni vakityöstä. Ratkaisu ei ollut helppo, mutta meidän perheelle oikea. Tähän myötävaikuttivat lähipiirin kertomukset päivähoidon arjesta. Työntekijät ovat osaavia ja antautuneita, mutta myös päivähoidossa resurssit on yksinkertaisesti vedetty liian tiukalle. Lapsi ei saa tarvitsemaansa huomiota, päivät ovat kaaoksen hallintaa ja sekä hoitajat että lapset stressaantuvat. Lapsen varhaisvuosien hyvää vuorovaikutusta ja hoivaa, luottamuksen syntyä ja aikuisen läsnäoloa ei korvaa mikään. Näistä ei voi säästää.
Tämä on täysin totta. Varhaisvuosilla on suuri vaikutus koko elämää. Hienoa, että vaikeasta tilanteesta huolimatta pystyit jäämään kotiin. Ikävää työnantajan joustamattomuus. Välillä joutuu tekemään radikaaleja ratkaisuja lasten hyvinvoinnin takia. Mutta usein se on sen arvoista. 😊
Tämä teksti kuvaa hyvin sitä millaista varhaiskasvatuksessa on työskennellä näinä päivinä . Kiitos kirjoituksestasi. Vastavalmistuneena ja alalla aiemmin sijaisuuksia tehneenä en ole vielä löytänyt paikkaa, jossa sellaista varhaiskasvatusta, jota kohti vakaopettajia yliopistossa opetetaan olisi ollut mahdollista toteuttaa. Tämä on surullista ja itse olen juuri resurssisyistä vaihtamassa yksityisestä päiväkotiketjusta pois toiseen päiväkotiin. Jaksan uskoa, että hyvä varhaiskasvatus on mahdollinen. Työntekijöistä on pulaa, joten minä voin valita. Valitettavasti lapset eivät aina voi .
Nykyisellä työnantajallani päivät ovat olleet jatkuvaa joustamista ja selviytymistä, juuri sitä mistä nyt uutisoidaan. Aikuiset ovat liian kovilla, heitä on liian vähän ja se heijastuu myös lapsiin. Tämä on surullista, ja siihen on tultava pian muutos.
Minä uskon myös, että hyvä varhaiskasvatus on mahdollinen, mutta ei nykyisillä resursseilla. Onnea valmistumisesta ja toivottavasti löydät itsellesi sopivan paikan. Monissa paikoissa päivät ovat jatkuvaa selviytymistä, mutta on myös rauhallisempia paikkoja. Toivottavasti löydät sellaisen ja tulevaisuudessa resurssien parantuessa (tämä siis toiveeni) samaa on tarjolla kaikissa paikoissa. Koska kuten totesit. Aikuiset voivat valita, lapset eivät aina voi.