Monella vanhemmalla on ”se ilme”, jolla kun katsoo lasta, niin varmasti lapsi lopettaa sen mitä on tekemässä. ”Se ilme”, joka on vihainen kulmien kurtistus, silmien pyöräytys tai paheksuva tuhahdus. ”Se ilme”, joka kertoo lapselle, että vanhempi on tosissaan ja jos lapsi jatkaa sitä, mitä ikinä onkaan tekemässä, oli kyse sitten veljen kiusaamisesta tai pallon heittämistä sisällä, niin lapsi tietää olevansa pulassa. ”Se ilme”, joka saa jokaisen lapsen sydämen pamppailemaan ja palan kurkkuun. Johon lapsi vastaa joko taistelemalla tai pakenemalla.
Minulla oli myös tämä ilme, kunnes lapseni teki sen minulle takaisin. Eräänä päivänä kesken erään kiistatilanteen lapseni kurtisti kulmiaan ja siristi silmiään ja sanoi: Olen tosissani. Hetki pysäytti minut. Kasvoiltani paistoi hämmästys ja ihmettely. Lapseni toisti niitä kasvojen ilmeitä, joita itse olin käyttänyt. Eikä se näyttänyt todellakaan siltä, millä tavalla halusin kohdata lapseni tai halusin lapseni kohtaavan muita ihmisiä. Oliko tämä ilme käytössä myös päiväkodissa tai isovanhempien luona? Oliko tämä se ilme, joka olo lapseni kasvoilla, kun hän selvitti kiistatilanteita?
Mitä, jos ”se ilme”, voisikin olla kulmien nosto, avoin ihmettely ja lempeä muistutus lapselle siitä, että ”Hei, tuo mitä teet, ei sovi. Se on sopimiemme sääntöjen vastainen. Voisitko lopettaa?” Sanaton merkki lapselle, että näen sinut ja pyydän sinua lopettamaan. En pelottamalla, en säikäyttämällä vaan empaattisesti muistuttamalla. Tarttuisiko tämä myös lapseeni ja hän voisi käyttää myös sitä vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa? Vihaisen ilmeen sijaan hän voisikin näyttää empaattiselta ja kiistatilanteissa yhdessä pohdiskella, miten tilanne selvitetään, eikä aiheuttaa valtataisteluja hyökkäävällä asenteellaan.
Kumman tavan haluaisin lapseni minulta oppivan?
Tässä minulla on vielä opettelemista ja välillä vilahtaa se vihainen ilme ennen empaattista muistutusta. Vihaiset ilmeet ovat kuitenkin harventuneet huomattavasti ja myös lyhentyneet. Huomaan helpommin, jos kulmani kurtistuvat ja yritän tietoisesti vaihtaa kasvojeni ilmettä. Mietin usein, miltä näyttäisin, jos eteeni laitettaisiin peili. Mitä sieltä näkyisi?
Meistä jokaisen olisi välillä hyvä miettiä asiaa peiliesimerkin kautta. Jos sinun kasvojesi eteen laitettaisiin peili, kun olet puuttumassa lapsen ei-hyväksyttyyn toimintaan, niin mitä sieltä näkyisi? Vihainen kurittaja vai empaattinen johtaja?
Miksi sitten mennä tilanteeseen empatialla?
Empatia rauhoittaa aivoja ja lapsi pystyy paremmin vastaanottamaan ohjausta ja neuvoja. Jos menet tilanteeseen vihaisena ja hyökkäävänä, nousee lapsella taistele-pakene-jähmety-reaktio ja hän joko alkaa vastustaa sinua tai yrittää päästä karkuun. Siitä alkaa valtataistelu.
Otetaan esimerkki.
Lapsesi heittelee palloa sisällä ja osuu siskoa otsaan. Sisko alkaa itkemään. Itku hälyttää sinut paikalle. Mitä tämän jälkeen teillä tapahtuu? Nouseeko sormesi syyttävästi jo matkalla ja otsasi menee ryppyyn vai menetkö kysellen selvittämään tilannetta? Muistatko ottaa empatian matkaan?
Tilanteen kuvaus: Lapsi on heittänyt pallolla vahingossa toista lasta sisällä ja toinen lapsi alkanut itkemään
Ei empatiaa: ”Sinä tiedät, että pallon heittäminen sisällä on kiellettyä. En voi ymmärtää, miten voit olla noin tottelematon. Nyt menet istumaan tuohon ja miettimään mitä teit.”
Empatialla: ”Osuit pallolla siskoon ja nyt sisko itkee. Sinusta tuntuu varmaan aika pahalta. Näen kyyneleitä silmissäsi. Tämän takia meillä on sääntö, että pallolla ei saa heittää sisällä. Mitä voisimme tehdä tilanteen parantamiseksi?”
Kummalla tavalla ajattelet, että tilanne voisi paremmin mennä eteenpäin?
Ei-empaattisessa kohtaamisessa lapsi joko alistuisi ja menisi istumaan, jonnekin sovitulle paikalle (jäähy) tai juoksisi karkuun. Se tarve tai syy, joka sai hänet heittämään palloa, ei kuitenkaan selvinnyt, eikä hän oppinut mitään uusia taitoja, jotka seuraavan kerran auttaisivat häntä välttämään tilanteen. Hän ei tullut kuulluksi, eikä ymmärretyksi.
Empatialla lapsi saisi ymmärrystä ja tukea tilanteeseensa. Hän saisi aikuiselta viestin: ”Ymmärrän, että nyt tapahtui virhe. Meille kaikille sattuu joskus virheitä. Nyt meidän tulisi kuitenkin selvittää asia. Toimintasi seurauksena sisko itkee. Mitä meidän tulisi tehdä tilanteelle?” Aikuisen tuella lapsi varmasti löytäisi vastauksen: Anteeksipyyntö, silitys ja puhallus? Anteeksipyyntö ja parempi mieli sillä, että sisko saa valita seuraavan leikin? Mikä on meidän perheen tapa toimia?
Kuuntelemalla ja empaattiselle kohtaamisella tilanne etenisi. Lapsi tuntisi tulevansa kuulluksi ja ymmärretyksi. Hänen toiminnallaan on seuraukset, mutta häntä ei rangaistaisi siitä, että teki virheen vai ohjattaisiin ottamaan vastuu teoistaan ja opetettaisiin, miten toimia, että sama ei toistuisi.
Children, like all human beings, feel most cooperative, when they are treated with respect and kindness. – Rebecca Eanes
Empaattisella kohtaamisella asetutaan lapsen asemaan, autetaan häntä sanoittamaan tunteitaan ja viedään tilannetta eteenpäin. Empatialla tilanne menee eteenpäin, eikä jää valtataisteluksi lapsen ja aikuisen välille.
Empaattisen kohtaamisen jälkeen on aika siirtyä askeleeseen 3: Miettiminen.
Viimeisimmät kommentit