Jaa tämä

”Miksi tuo lapsi ei vaan tee, niin kuin minä sanon?” mietin pääni sisällä ja katson uhmakasta lasta, joka istuu kädet puuskassa lattialla haalarin vieressä. Minä haluaisin, että lapsi pukee ja lapsi ei halua pukea. Jäämme jankkaamaan kumpaakin turhauttavalle ”pue, en pue” – tasolle. Tuntuu, että olemme kaksi kiveä, jotka iskevät toisiaan vastaan kipinät lentäen. Jokaisesta iskusta, kummankin ärsyyntyminen kasvaa ja pinna kiristyy. Tekisi mieli pakottaa lapsi pukemaan, mutta takaraivossa jyskyttää Gordonin opit ”Mitä enemmän käytät valtaa, sitä vähemmän sinulla on vaikutusvaltaa”. Pakottaminen ei toimi kauaa. Mitä keinoja käytän, kun lapsi kasvaa isommaksi? Vedän syvään henkeä. Tämä täytyy saada toimimaan muulla tavalla.

Askel 1: Rauhoita ensin itsesi

Rebecca Eanes puhuu ei toivottuun käyttäytymiseen puuttumisen ensimmäisestä askeleesta, ”discipline yourself first”. Kyse ei ole siis vain lapsesta ja lapsen käyttäytymisestä. Meidän täytyy tarkastella myös itseämme. Vanhemman oma tunteiden hallinta ja itsesäätely vaikuttavat paljon siihen, miten tilanne etenee ja millainen jälki kohtaamisesta jää kumpaankin osapuoleen.

The peace returned to my home because I changed my behavior, no because I demanded that they change theirs. – Rebecca Eanes, Positive Parenting an essential guide

Ensimmäisenä on luotava katse itseensä. Tässä Eanes löysi omassa toiminnassa parannettavaa. Eanes päätti muuttaa omaa käyttäytymistään ja pysyä rauhallisena tilanteessa kuin tilanteessa. Kiinnittää huomiota siihen tapaan, jolla käyttäytyi lapsia kohtaan. Hän oli ystävällinen ja lempeä lasta kohtaan, myötätunnolla ja ymmärtäen kuunteli lasta, kohteli kunnioittavasti niin puheen kuin tekojenkin tasolla. Ja siitä lähti muutos parempaan vuorovaikutukseen.

Kun pienet ihmisemme ovat täynnä suuria tunteita, on meidän tehtävämme jakaa tyyneyttä, ei mennä mukaan heidän kaaokseensa. – L.R.Knost

Jos toivomme lapsemme käyttäytyvän hyvin meitä (sekä toisia kohtaan), kuuntelevan meitä ja kunnioittavan meitä, niin täytyy meidän tehdä se sama. Me olemme se malli, mitä lapset katsovat ja meidän reaktiot vaikuttavat siihen, miten lapset reagoivat.

Siegel ja Bryson summaavat lapsen kohtaamisen tapahtumaketjun yksinkertaisesti.

Lapsen käyttäytyminen – meidän reaktio – lapsen reaktio

Meidän reaktiomme lapsen käyttäytymiseen määrittelevät sen suunnan mihin tilanne kulkee. Jos tiuskimme, tuittuilemme, pahimmassa tapauksessa haukumme lasta toivottamaksi, hitaaksi tai tuittupääksi, saamme samaa takaisin. On turha odottaa lapselta hyvää käytöstä, jos itse emme tee niin.

Se, että saamme itsemme pidettyä tyynenä ja rauhassa, kun lapsi hangoittelee vastaan ja koettelee kärsivällisyyttä, ei ole helppoa. Se vaatii vanhemmilta hyvää itsetuntemusta, tunteiden hallintaa ja itsesäätelyä. Miten vastata lapsen toimintaa ymmärtäen eikä mennä mukaan tunteenpurkauksiin tai provosoitua?

Eanesin mukaan vastaus on väli. Lapsen käyttäytymisen ja aikuisen reaktion keskellä on väli. Pieni hetki, joka erottaa teon ja reaktion. Tämä pieni väli on se, jossa vanhemman tulisi pysähtyä hengähtämään ja miettimään seuraavaa siirtoa. Tässä välissä on mahdollista tehdä valinta siitä suunnasta mihin vie tilannetta.

Pysähdy, hengitä tunnetta ulos ja anna ajatuksille tilaa

Eanes ehdottaa omien tunteiden hallintaan muun muassa syvähengitystä, liikettä (esimerkiksi hypi ylös-alas), rauhoittumislauseen hokemista (esimerkiksi olen rauhallinen ihminen) tai sulje silmäsi ja ajattele olevasi rauhallisessa paikassa.

Eanes ei ole ainoa, vaan samaa puhuvat myös lukuisat muut kasvatuksen asiantuntijat. Vanhempien tunteiden säätelyllä ja kyvyllä rauhoittua on suuri merkitys lapsen ja aikuisen vuorovaikutukseen.

Hengityksen voimasta ja tärkeydestä puhutaan paljon. Hengityksen säätelyllä on suuri vaikutus koko kehomme toimintaan. Rauhallisella hengittelyllä muun muassa sydämen syke laskee ja tunteet tasaantuvat. Hengityksen säätely ei tarvitse mitään lisävälineitä, joten sitä voi käyttää aina ja kaikkialla.

Meidän on hyvä muistaa myös, että aikuisella on paljon paremmat mahdollisuudet itsesäätelyyn täysin kehittyneillä aivoillamme. Lapsen aivot ovat vasta kasvamassa ja kehittymässä, hän opettelee tunteidensa tunnistamista sekä itsesäätelyä. Aikuinen tunnistaa jo paremmin tunteensa ja pystyy säätelemään tunneilmaisuaan.

Kun rauhoitamme itsemme, annamme samalla mallin siitä, miten tunteita voi säädellä. Itse olen tehnyt lapsen kanssa myös yhdessä hengittelyä. Tämä rauhoittaa molempia ja luo samalla yhteyden. Siitä on hyvä jatkaa tilannetta eteenpäin, kun kummallakin on tunteet tasaantuneet ja ajatuksilla on tilaa kulkea.

Näiden oppien pohjalta, olen luonut muistisäännön ja hokeman, joka auttaa minua rauhoittumaan ja ohjaa minua näissä tilanteissa.

Ole viilentävä vesi, älä kipinöivä kivi.

Aikataulun kiire painaa päälle ja haalari ei vieläkään ole lapsen päällä. Omat tunteet nousevat ja ajattelulle jää vähemmän tilaa. ”Vesi, ole viilentävä vesi”, ajattelen. Aikuisena minun täytyy pysyä rauhallisena, tyynenä ja käyttää itsesäätelytaitojani, jotta tilanne pysyy hallinnassa. Hengitän muutaman kerran syvään, laskeudun samalle tasolle lapsen kanssa ja aloitan rauhallisen puheen: ”Sinä et halua pukea vaatteita päälle.” Lapsi nyökkää. Samalla hänen koko olemuksensa ilmettä myöten vaihtuu jännittyneestä rentoutuneeksi. Yhteys on luotu ja peilisolut alkavat toimia. Kun minä rentouduin, lapsi rentoutuu. Olen saanut tämän askeleen suoritettua, itseni rauhoitettua ja alan miettimään päässäni syitä siihen, miksi lapsi ei halua pukea.

Pukemistilanteisiin vinkkejä täältä.

Ensimmäinen askel oli siis itsensä rauhoittaminen. Seuraavassa artikkelissa siirrymme toiseen askeleeseen: Empatiaan.