Jaa tämä
  •  
  •  
  •  
  • 1
  •  
  •  

Olemme päässeet viimeiseen askeleeseen eli tilanteen ratkaisuun. Kaikissa tilanteissa neljä ensimmäistä askelta menevät samalla tavalla eli itsensä rauhoittamisen, empaattisen kohtaamisen (jonka kautta lapsi rauhoittuu), syiden etsimisen kautta ja aktiivisen kuuntelemisen keinoin.

Nyt on kuitenkin kohta, missä täytyy tehdä valintoja.

Hyvä ja huono uutinen on se, että keinoja on monia. On eri tapoja, mistä valita, mutta meidän pitää osata tehdä valinta ajatellen lapsen temperamenttia ja käsillä olevaa tilannetta. Lapset ovat yksilöitä ja vaativat yksilöllisen kohtaamisen. Ne, joilla on monta lasta tai toimivat lapsiryhmien kanssa, tietävät että samat keinot eivät toimi kaikkien lasten kanssa.

Miksi rankaisu ei ole hyvä valinta?

Rangaistuksilla on monta huonoa puolta. Niitä ovat muun muassa vastustus, kosto, vastarinta, vetäytyminen, valehtelu, ja itsetunnon aleneminen (resentment, revenge, rebellion, retreat, sneakiness, reduced self-esteem)

  1. Rankaisu ei kasvata lapsen tietoja tai taitoja, eikä anna valmiuksia toimimaan toivotulla tavalla seuraavalla kerralla

Jos lasta rangaistaan lyömisestä pelikiellolla, ei se auta lasta kasvattamaan itsesäätelytaitoja.

Eikä kiroilevaa lasta saa opetettua puhumaan kauniisti, uhkailemalla viikkorahan menetyksellä.

  1. Rankaisu heikentää lapsen ja aikuisen vuorovaikutus- sekä luottamussuhdetta

Jäähylle istumaan laitettu lapsi ei mieti miten hänen tulisi toimia ensi kerralla, vaan miten tyhmä ja epäreilu aikuinen on ollut hänen mielestään.

  1. Rankaisu kärsii helposti inflaation.

Rangaistuksia joudutaan usein lisäämään tai koventamaan koko ajan, koska aiemmat rangaistukset eivät enää riitä tai tehoa.

  1. Rankaisu lisää ei toivottua käyttäytymistä

Lapsi oppii helposti hyväksi valehtelijaksi välttääkseen rangaistuksia. Hän ei halua joutua samaan tilanteeseen uudestaan, joten käyttää kaikki keinot päästääkseen irti tilanteesta.

  1. Rankaisu aiheuttaa vastarintaa

Lapselle voi tulla myös olo, että hän haluaa kostaa vanhemmille tai ”laittaa kiertoon” huonon olonsa esimerkiksi kiusaamalla pikkusisaruksia.

Lapsen kasvattaminen on opettamista ja hyvään käytökseen ohjaamista.

Mitä tilanteen ratkaisumalleja on?

Tähän ei ole yhtä mallia ja mielestäni on hyvä, mitä enemmän aikuiselle on vaihtoehtoja ”ratkaisujen työkalupakissa”. Tässä kohdassa meidän täytyy tutkiskella työkalupakkia ja miettiä millä välinein alamme hoitamaan tilannetta.

Käytännön tasolla ratkaisu voisi olla, että laitamme väsyneen lapsen aikaisemmin nukkumaan, henkisellä tasolla alamme sanoittamaan lapsen tunnetta ja autamme lasta tunnesäätelyssä, taitotasolla alamme opettelemaan puuttuvaa taitoa esimerkiksi itsesäätelyä.

Ratkaisun valitsemiseen vaikuttavat lapsen ikä ja siihen liittyvät odotukset, käyttäytymisen syyt, lapsen temperamentti ja aiemmat kokemukset.

 

Siihen asiaan, joka aiheutti lapsen ulkoisen toiminnan.

Täältä apua syiden metsästykseen: Mieti – älä moiti! Kuinka puuttua lapsen ei toivottuun käyttäytymiseen askel 3

Muista, että ratkaisun on tarkoitus antaa lapselle vaihtoehtoja, kuinka toimia, eikä vain kertoa sitä, mitä ei saisi tehdä. Kiellon lisäksi lapsi tarvitsee vaihtoehtoisen toimintamallin.

Kiellon lisäksi lapsi tarvitsee kehotuksen.

Joskus ratkaisu on yksinkertainen ja kertaluonteinen. Esimerkiksi lapsi on nukkunut huonosti, eikä mikään suju sen takia. Ratkaisu on se, että lapsi menee päiväunille tai isompi lapsi aikaisemmin nukkumaan. Kyse ei ole tunnevaikeuksista ja puuttuvista tiedoista tai taidoista, vaan kehon väsymyksestä.

Näihin yksinkertaisiin ja kertaluonteisiin kuuluvat muun muassa nälkä, väsymys ja yksinäisyys. Yksinäisyys tässä tarkoittaa sitä, että lapsi kaipaa seuraa ja vastaus on, että aikuinen tekee lapsen kanssa jotain yhdessä.

Joskus tilanteen ratkaisu vaatii hieman enemmän. Varsinkin jos samaan ei-toivottuun käytökseen törmätään toistuvasti. Täytyy tehdä suunnitelma ja aloittaa harjoittelu. Toivottuun lopputulokseen päästään toistojen kautta. Esimerkiksi silloin kun kyse on itsesäätelystä. Miten lapsi säätelee tunteenpurkauksiaan? Auttaako tunteen poisravistelu, rauhoittumispurkki tai kymmeneen laskeminen? Etsitään yhdessä vastaus siihen, mikä on juuri tämän lapsen tapa säädellä tunteitaan.

Usein ratkaisuvaihtoehtoja kannattaa pohtia yhdessä lapsen kanssa ja paino tässä on sanalla yhteistyö. Jos ratkaisemme tilanteen lapsen puolesta, emme kasvata ongelmanratkaisukykyä tai lapsi ei välttämättä halua lähteä mukaan ”ylhäältä annettuun” vaihtoehtoon. Kummatkin ovat huonoja vaihtoehtoja.

3-5-vuotiaiden lapsiryhmässä kohdattiin ongelmatilanne, kun kolmas lapsi ei päässyt kahden muun lapsen leikkiin mukaan. Ei-toivottu käyttäytyminen oli se, että kolmatta työnnettiin fyysisesti kauemmaksi. Olisin voinut mennä määräämään, että kaikki täytyy ottaa mukaan leikkiin, mutta sillä tavalla en saisi lapsia käyttämään omia aivojaan enkä kasvattaisi ongelmaratkaisutaitoja. Toiseksi voisin saada vastaan kipinöitä ”ei me haluta!” tai ”sinä et voi määrää meitä” lausein. Meninkin tilanteen rauhallisin askelin empaattisesti, laskeuduin lasten tasolle ja aloitin kysymyksellä. ”Mitä tapahtui?”. Lapset saivat jokainen vuorollaan kertoa oman näkemyksen. Konfliktitilanne oli seuraavanlainen: ”Meillä on leikki kesken x:n kanssa ja halutaan leikkiä kaksistaan.”  vastaan toisen lapsen toive ja tarve ”Minä haluan mukaan leikkiin.”. Lähdimme yhdessä pohtimaan jokaisen näkökulmia ja sisäisiä tunteita. Apukysymyksinä olivat muun muassa ”Miltä toiselta mahtaa tuntua?”, ”Mitä toinen mahtaa ajatella?” ja ”Mitä ratkaisuja tilanteeseen voisi olla?” Keskustelun tuloksena löytyi kaikille sopiva ratkaisu. Kaksi lasta jatkoivat leikin loppuun ja kolmas meni valmistelemaan seuraavaa leikkiä (majanrakennusta). Kohta kaksi muuta siirtyivät yhteiseen kolmen lapsen leikkiin ja tilanne oli ohi. Lopuksi kaikki kolme leikkivät yhdessä sulassa sovussa.

Tällä tavalla ”ohjatussa ongelmaratkaisukeskustelussa” autettiin lapsia löytämään ohjatuin kysymyksin itse vastaus tilanteeseen. Se lisäsi kaikkien tilanteessa olevien lapsien ongelmaratkaisukykyjä, empatiaa sekä sosiaalista älykkyyttä.

Mieti siis ratkaisua yhdessä lapsen kanssa!

 

Tässä listattuna muutamia eri ratkaisumalleja

  1. Toiminnan uudelleenohjaus (tarvetta vastaava toiminta)

Varsinkin aivan pienten lasten kanssa toimiessa, kun keskustelu tai seurausten selittäminen ei ole vaihtoehto, toiminnan uudelleenohjaus on usein oiva valinta.

Kun pieni lapsi jatkuvasti haluaa mennä painelemaan hellan nappeja, annetaan käsille muuta paineltavaa. Kun lapsi haluaa heitellä, annetaan siihen sopivat välineet (ja otetaan sopimattomat pois). Kun lapsi kaipaa läsnäoloa, mennään mukaan leikkiin. Ja kun talon seinät tulevat vastaan, mennään ulos purkamaan energiaa.

  1. Huumori

Hassuttelu on lapselle luontaista ja myönteiset tunteet tekevät lapsesta vastaanottamaisen oppimaan uutta. Huumori ja hassuttelu on oiva tapa ohjata lasta hyvään. Kun hyppäät mukaan lapsen maailmaan, saat usein naurun kautta lapsen ohjattua kohti toivottua käyttäytymistä.

Kasvattamisen ei tarvitse olla ryppyotsaista, vaan mieluummin täynnä iloa, hymyä ja lukuisia naurunpyrskähdyksiä. Oppiminen tapahtuu parhaiten myönteisten tunteiden kautta.

  1. Leikki, laulu, loru tai peli

Leikki on lapselle mieluisin ja tehokkain tapa oppia. Tilanteen voikin ratkaista usein jonkun leikin kautta. Tässäkin vaaditaan aikuiselta heittäytymistä ja hiukan kekseliäisyyttä.

Kuitenkin kun lapsen toiminta muuttuu ilon kautta, on se aina vaivan arvoista.

Nämä toimivat myös isompienkin lasten kanssa. Loru voi toimia esimerkiksi muistisääntönä. Kun koululainen jatkuvasti unohtaa tavaroitaan kouluun, kavereille ja harrastuksiin, voi opetella ”ovilorun”. Yhdessä keksitään loru, jonka hän käy päässään läpi aina ennen kuin lähtee ovesta ulos. Siinä voi esimerkiksi listata niitä asioita, joita useimmiten unohtuu ja keksiä niille kivat riimit. ”Reppua älä jätä, penaali ja koulukirjat sisään mätä. Päähän pipo ja hanskat käteen, sitten voi lähteä mäkeen.” (Lorut sopivat hyvin myös aikuisten muistisäännöiksi, muun muassa avaimien mukaan ottamisen muistamiseen.)

Lisää leikistä ratkaisuna: Leikki nimeltä siivouspenkki eli kuinka tehdä lelujen siivoamisesta hauskaa (+muutama lisävinkki)

  1. Joko tai – menetelmä

Osallistavalla otteella eli ottamalla lapsen päätöksentekoon, teet yhteistyötä lapsen kanssa. Lapselle tulee olo, että hän on osa toimintaa ja päätöksentekoa eikä vain aikuisen käskytettävänä.

Voit antaa lapselle iänmukaisia vaihtoehtoja. Kun pieni lapsi ei halua lähteä pois suihkusta, voit kysyä rauhallisesti, otatko punaisen vai vihreän pyyhkeen? Kun lapsi tekee valinnan, ojenna valittu pyyhe hänelle ja tilanne todennäköisesti kulkee eteenpäin, kun lapsi on saanut tehdä edes jotain valintoja tilanteen suhteen. Hän ei voinut valita, että on pidempään suihkussa. Hän sai kuitenkin valita, minkävärisen pyyhkeen haluaa.

Huom! Ota huomioon, että molempien vaihtoehtojen täytyy olla sinulle sopivia. Jos kysyt ”Menetkö nukkumaan vai jäätkö valvomaan?” tai ”Jäätkö kotiin vai tuletko mukaan?”, mutta valvominen tai jääminen ei oikeasti ole mahdollisuus, ajat itsesi nurkkaan. Esitä lapsellesi siis todellisia vaihtoehtoja ja valintoja, joita hän voi tehdä.

  1. Kerro minulle – menetelmä

Äskeisestä laajennettu versio on antaa lapselle mahdollisuuden päättää millä tavalla tilanne ratkaistaan. Lapsi voi kertoa millä sanoilla, millä keinoilla tai millä toiminnalla tavoitteeseen päästään.

Tuntuu, että olen kokeillut vaikka mitä sinä aamuna eikä väsyneet aivona enää kiireessä keksi mitään uutta. Istun lattialle ja huokauksen kera kysyn lapseltani: ”Meidän pitäisi päästä nyt ulos. Mitä minun tulisi sanoa, jotta laittaisit ulkovaatteet päälle?” Poika katsoo minua, miettii hetken ja sanoo sitten: ”Pipipoo!” Hieman hämmästyneenä hymyillen sanon pojalle: ”Pipipoo!” ja kuin ampaisten hän lähtee liikkeelle ja hetken kuluttua olemme ulkona.

Tässä menetelmässä muista pitää mielessä lapsen ikä. Lapsen harteille ei saa laittaa liikaa vastuuta tai aikuisen tehtäviä päätöksiä.

  1. Stop ja uudestaan! – menetelmä

Koska lapsi on vielä lapsi ja aivojen kehitys kesken, saattaa hän toimia usein pelkkien impulssien varassa. Hänellä on jo tarvittavat taidot ja tiedot, mutta hän ei pysähdy käyttämään niitä. Siksi ”do-over” eli tilanteen uudelleen tekeminen auttavat lasta itseään pysähtymään, ajattelemaan ja käyttäytymään tilanteessa toisella tavalla.

Lyhyesti: Ota kontakti, pyydä lasta pysähtymään, rauhoita tilanne, anna uusi mahdollisuus.

Tilanteessa, jossa lapsi puhuu aikuiselle rumasti, voisi ”do-over” olla: ”Osaat varmasti sanoa tuon kunnioittavammalla tavalla.”

Tästä menetelmästä minulla on monia hyviä kokemuksia:

”Uudestaan!” kuuluu koululaisen pysäytyshuuto, ennen kuin ehdin sanomaan mitään. Suljen puoliksi avautuneen suuni ja seuraan hymyillen, kun lapsi itse korjaa ei-toivottua käyttäytymistään.

”Uudestaan!” kuuluu kesken koululaisten pihaleikkien, sanaharkka pysähtyy, toinen lapsi korjaa aiempia sanomisiaan ja uhkaava riitatilanne raukeaa.

Sen lisäksi, että tämä on aikuisen väline, tulee siitä helposti myös lapsen oma väline.

  1. Ajattelun pysäkki

Ajattelun pysäkissä käytetään samanlaista pysäytystä, mutta laajemmin. Autamme lasta näkemään mitä hän tekee nyt, mihin se vaikuttaa? Pohtimaan kannattaisiko hänen muuttaa toimintaani? Autamme lasta havainnoimaan toimintaansa ja miettimään sen seurauksia. Näin lapsen mieleen jää ajattelumalli, jota voi käyttää muissa tilanteissa, ei vain yksittäisen tilanteen valmista vastausta. Tarkoitus on kuitenkin opettaa lapsi ajattelemaan, ei vain tottelemaan! Lisää aiheesta (linkki)

Olemme junassa lasteni kanssa. Istumme eskari-ikäisen poikani kanssa vierekkäin penkillä ja luemme kirjaa. Samalla poikani keinuttaa jaloillaan edessä olevia kuopuksen vaunuja. Keinut heiluvat niin, että pelkään vauvan heräävän kesken junamatkan. Voisin kieltää ”Älä keinuta vaunuja”, voisin lähteä kehotuksen kautta ”Rauhoitetaan jalat”. Kummassakin näen kuitenkin toistuvan kuvion. Kohta jalat keinuttelisivat vaunuja uudestaan. Siksi en puutu tilanteeseen vaan käännyn lapseni puoleen ja kysyn: ”Huomaatko mitä teet?”. Poika katsoo hetken minua ja huomaa sitten jalkojensa keinuttelun. ”Työnnän jaloilla vaavin vaunuja”, hän toteaa. ”Juuri näin. Mitäs siitä voi seuraa?” jatkan tiedustelua. Poika pohtii ja vastaa: ”Vauva herää.”. ”Mitäs sitten?” autan ajatuksenjuoksua. ”Meidän lukuhetki häiriintyisi” poika toteaa harmistuneena.  Sitten hän livauttaa kengät pois jalasta ja nostaa jalat penkille viereensä. Saamme jatkettua kirjan lukua läpi junamatkan.

Tämä on yksinkertainen esimerkki, mutta ajattelun pysäkkiä voi käyttää todella monissa tilanteissa. Tärkeää on se, että yritetään saada lapsi oivaltamaan itse tilanne ja sen vaikutukset. Esimerkiksi sen sijaan, että sanoisimme ”Älä juokse käytävällä. Voit kaatua ja sitten sattuu.”, voit pysäyttää lapsen ja käydä toiminnan sekä sen mahdolliset seuraamukset tällä tavalla keskustelemalla läpi. Kun lapsi itse tekee ajatustyön ja oivalluksen, jää se paremmin mieleen kuin aikuisen käsky tai jatkuva asian toistaminen.

Tässä muutamia ratkaisumalleja. Enemmän tulevissa artikkeleissa. Muutama sana vielä luonnollisista seuraamuksista.

Hyödynnä luonnolliset seuraamukset

Usein lapsen toiminnalla on jo luonnollisia seuraamuksia, jota siitä seuraa, vaikka aikuinen ei sekaantuisi asiaan. Kun lapsi ei tule ruokapöytään pyydettäessä, ruoka jäähtyy.

Jo pienen lapsen kanssa voi ohjatusti miettiä syy – seuraus suhteita. Jos lapsi ei halua sisällä laittaa hanskoja käteen, me tiedämme, että hänelle tulee ulkona kylmä. Sen sijaan että tappelisi asiasta sisällä, voi auttaa, että siirtyy ulos ja lapsi tuntee käsissä kylmän ulkoilman. Sen jälkeen suostuu laittamaan hanskat käteen. Koska loppujen lopuksi ei ole väliä, laittaako lapsi hanskat käteen eteisessä vai ulko-ovella, kunhan ulos siirtyminen onnistuu.

Vältä kiusausta luennoida lapselle ja sanoa: ”Minähän sanoin.”. Lapset tuntevat häpeää tehdessään virheitä ja saarnaaminen lisää häpeän tunnetta. Mieluummin kehu asian oivaltamisesta – vaikka siihen menikin hieman kauemmin.

Varsinkin isommalla lapsella, jolla on enemmän vastuuta ja aikatauluja, tulee luonnollisia seurauksia enemmän vastaan. Kun lapsi jää liian pitkäksi aikaa koulun jälkeen kavereille, hän myöhästyy sovituista bänditreeneistä, mikä varmasti harmittaa. Mielipaha ohjaisi mahdollisesti lasta jatkossa olemaan tarkempi kellon kanssa (tätä voi harjoitella myös aikuisen tuella). Jos vanhempi tässä vaiheessa poistaa luonnolliset seuraukset kyyditsemällä lapsen autolla normaalin pyöräilyn sijaan, jäävät luonnolliset seuraukset toteutumatta. Vaikka vanhempi saattaa automatkan motkottaa ylimääräisestä ajosta, voi lapselle jäädä ajatus siitä, että vanhempi korjaa aina kaikki tilanteet. Vältä siis tekemästä karhunpalvelusta lapsellesi hoitamalla hänen asioitaan liikaa ja pyyhkimällä pois lapsen käytöksen luonnollisia seurauksia.

Aina luonnollisia seuraamuksia ei kuitenkaan voi käyttää. Et voi opettaa lapselle esimerkiksi aurinkorasvan tärkeyttä, antamalla hänen polttaa ihonsa. Silloin vastaus on joku muu ratkaisu. Tästä vinkkejä aurinkorasvarumbaan (linkki).

Hyvä ratkaisu vastaa lapsen käyttäytymisen sisäiseen syyhyn.

Siihen asiaan, joka aiheutti lapsen ulkoisen toiminnan.

Täältä apua syiden metsästykseen: Mieti – älä moiti! Kuinka puuttua lapsen ei toivottuun käyttäytymiseen askel 3

Muista, että ratkaisun on tarkoitus antaa lapselle vaihtoehtoja, kuinka toimia, eikä vain kertoa sitä, mitä ei saisi tehdä. Kiellon lisäksi lapsi tarvitsee vaihtoehtoisen toimintamallin.

Kiellon lisäksi lapsi tarvitsee kehotuksen.

Joskus ratkaisu on yksinkertainen ja kertaluonteinen. Esimerkiksi lapsi on nukkunut huonosti, eikä mikään suju sen takia. Ratkaisu on se, että lapsi menee päiväunille tai isompi lapsi aikaisemmin nukkumaan. Kyse ei ole tunnevaikeuksista ja puuttuvista tiedoista tai taidoista, vaan kehon väsymyksestä.

Näihin yksinkertaisiin ja kertaluonteisiin kuuluvat muun muassa nälkä, väsymys ja yksinäisyys. Yksinäisyys tässä tarkoittaa sitä, että lapsi kaipaa seuraa ja vastaus on, että aikuinen tekee lapsen kanssa jotain yhdessä.

Joskus tilanteen ratkaisu vaatii hieman enemmän. Varsinkin jos samaan ei-toivottuun käytökseen törmätään toistuvasti. Täytyy tehdä suunnitelma ja aloittaa harjoittelu. Toivottuun lopputulokseen päästään toistojen kautta. Esimerkiksi silloin kun kyse on itsesäätelystä. Miten lapsi säätelee tunteenpurkauksiaan? Auttaako tunteen poisravistelu, rauhoittumispurkki tai kymmeneen laskeminen? Etsitään yhdessä vastaus siihen, mikä on juuri tämän lapsen tapa säädellä tunteitaan.

Usein ratkaisuvaihtoehtoja kannattaa pohtia yhdessä lapsen kanssa ja paino tässä on sanalla yhteistyö. Jos ratkaisemme tilanteen lapsen puolesta, emme kasvata ongelmanratkaisukykyä tai lapsi ei välttämättä halua lähteä mukaan ”ylhäältä annettuun” vaihtoehtoon. Kummatkin ovat huonoja vaihtoehtoja.

3-5-vuotiaiden lapsiryhmässä kohdattiin ongelmatilanne, kun kolmas lapsi ei päässyt kahden muun lapsen leikkiin mukaan. Ei-toivottu käyttäytyminen oli se, että kolmatta työnnettiin fyysisesti kauemmaksi. Olisin voinut mennä määräämään, että kaikki täytyy ottaa mukaan leikkiin, mutta sillä tavalla en saisi lapsia käyttämään omia aivojaan enkä kasvattaisi ongelmaratkaisutaitoja. Toiseksi voisin saada vastaan kipinöitä ”ei me haluta!” tai ”sinä et voi määrää meitä” lausein. Meninkin tilanteen rauhallisin askelin empaattisesti, laskeuduin lasten tasolle ja aloitin kysymyksellä. ”Mitä tapahtui?”. Lapset saivat jokainen vuorollaan kertoa oman näkemyksen. Konfliktitilanne oli seuraavanlainen: ”Meillä on leikki kesken x:n kanssa ja halutaan leikkiä kaksistaan.”  vastaan toisen lapsen toive ja tarve ”Minä haluan mukaan leikkiin.”. Lähdimme yhdessä pohtimaan jokaisen näkökulmia ja sisäisiä tunteita. Apukysymyksinä olivat muun muassa ”Miltä toiselta mahtaa tuntua?”, ”Mitä toinen mahtaa ajatella?” ja ”Mitä ratkaisuja tilanteeseen voisi olla?” Keskustelun tuloksena löytyi kaikille sopiva ratkaisu. Kaksi lasta jatkoivat leikin loppuun ja kolmas meni valmistelemaan seuraavaa leikkiä (majanrakennusta). Kohta kaksi muuta siirtyivät yhteiseen kolmen lapsen leikkiin ja tilanne oli ohi. Lopuksi kaikki kolme leikkivät yhdessä sulassa sovussa.

Tällä tavalla ohjatussa ongelmaratkaisukeskustelussa autettiin lapsia löytämään ohjatuin kysymyksin itse vastaus tilanteeseen. Se lisäsi kaikkien tilanteessa olevien lapsien ongelmaratkaisukykyjä, empatiaa sekä sosiaalista älykkyyttä.

Mieti siis ratkaisua yhdessä lapsen kanssa!

Tässä listattuna muutamia eri ratkaisumalleja

  1. Toiminnan uudelleenohjaus (tarvetta vastaava toiminta)

Varsinkin aivan pienten lasten kanssa toimiessa, kun keskustelu tai seurausten selittäminen ei ole vaihtoehto, toiminnan uudelleenohjaus on usein oiva valinta.

Kun pieni lapsi jatkuvasti haluaa mennä painelemaan hellan nappeja, annetaan käsille muuta paineltavaa. Kun lapsi haluaa heitellä, annetaan siihen sopivat välineet (ja otetaan sopimattomat pois). Kun lapsi kaipaa läsnäoloa, mennään mukaan leikkiin. Ja kun talon seinät tulevat vastaan, mennään ulos purkamaan energiaa.

  1. Huumori

Hassuttelu on lapselle luontaista ja myönteiset tunteet tekevät lapsesta vastaanottamaisen oppimaan uutta. Huumori ja hassuttelu on oiva tapa ohjata lasta hyvään. Kun hyppäät mukaan lapsen maailmaan, saat usein naurun kautta lapsen ohjattua kohti toivottua käyttäytymistä.

Kasvattamisen ei tarvitse olla ryppyotsaista, vaan mieluummin täynnä iloa, hymyä ja lukuisia naurunpyrskähdyksiä. Oppiminen tapahtuu parhaiten myönteisten tunteiden kautta.

  1. Leikki, laulu, loru tai peli

Leikki on lapselle mieluisin ja tehokkain tapa oppia. Tilanteen voikin ratkaista usein jonkun leikin kautta. Tässäkin vaaditaan aikuiselta heittäytymistä ja hiukan kekseliäisyyttä.

Kuitenkin kun lapsen toiminta muuttuu ilon kautta, on se aina vaivan arvoista.

Nämä toimivat myös isompienkin lasten kanssa. Loru voi toimia esimerkiksi muistisääntönä. Kun koululainen jatkuvasti unohtaa tavaroitaan kouluun, kavereille ja harrastuksiin, voi opetella ”ovilorun”. Yhdessä keksitään loru, jonka hän käy päässään läpi aina ennen kuin lähtee ovesta ulos. Siinä voi esimerkiksi listata niitä asioita, joita useimmiten unohtuu ja keksiä niille kivat riimit. ”Reppua älä jätä, penaali ja koulukirjat sisään mätä. Päähän pipo ja hanskat käteen, sitten voi lähteä mäkeen.” (Lorut sopivat hyvin myös aikuisten muistisäännöiksi, muun muassa avaimien mukaan ottamisen muistamiseen.)

Lisää leikistä ratkaisuna: Leikki nimeltä siivouspenkki eli kuinka tehdä lelujen siivoamisesta hauskaa (+muutama lisävinkki)

  1. Joko tai – menetelmä

Osallistavalla otteella eli ottamalla lapsen päätöksentekoon, teet yhteistyötä lapsen kanssa. Lapselle tulee olo, että hän on osa toimintaa ja päätöksentekoa eikä vain aikuisen käskytettävänä.

Voit antaa lapselle iänmukaisia vaihtoehtoja. Kun pieni lapsi ei halua lähteä pois suihkusta, voit kysyä rauhallisesti, otatko punaisen vai vihreän pyyhkeen? Kun lapsi tekee valinnan, ojenna valittu pyyhe hänelle ja tilanne todennäköisesti kulkee eteenpäin, kun lapsi on saanut tehdä edes jotain valintoja tilanteen suhteen. Hän ei voinut valita, että on pidempään suihkussa. Hän sai kuitenkin valita, minkävärisen pyyhkeen haluaa.

Huom! Ota huomioon, että molempien vaihtoehtojen täytyy olla sinulle sopivia. Jos kysyt ”Menetkö nukkumaan vai jäätkö valvomaan?” tai ”Jäätkö kotiin vai tuletko mukaan?”, mutta valvominen tai jääminen ei oikeasti ole mahdollisuus, ajat itsesi nurkkaan. Esitä lapsellesi siis todellisia vaihtoehtoja ja valintoja, joita hän voi tehdä.

  1. Kerro minulle – menetelmä

Äskeisestä laajennettu versio on antaa lapselle mahdollisuuden päättää millä tavalla tilanne ratkaistaan. Lapsi voi kertoa millä sanoilla, millä keinoilla tai millä toiminnalla tavoitteeseen päästään.

Tuntuu, että olen kokeillut vaikka mitä sinä aamuna eikä väsyneet aivona enää kiireessä keksi mitään uutta. Istun lattialle ja huokauksen kera kysyn lapseltani: ”Meidän pitäisi päästä nyt ulos. Mitä minun tulisi sanoa, jotta laittaisit ulkovaatteet päälle?” Poika katsoo minua, miettii hetken ja sanoo sitten: ”Pipipoo!” Hieman hämmästyneenä hymyillen sanon pojalle: ”Pipipoo!” ja kuin ampaisten hän lähtee liikkeelle ja hetken kuluttua olemme ulkona.

Tässä menetelmässä muista pitää mielessä lapsen ikä. Lapsen harteille ei saa laittaa liikaa vastuuta tai aikuisen tehtäviä päätöksiä.

  1. Stop ja uudestaan! – menetelmä

Koska lapsi on vielä lapsi ja aivojen kehitys kesken, saattaa hän toimia usein pelkkien impulssien varassa. Hänellä on jo tarvittavat taidot ja tiedot, mutta hän ei pysähdy käyttämään niitä. Siksi ”do-over” eli tilanteen uudelleen tekeminen auttavat lasta itseään pysähtymään, ajattelemaan ja käyttäytymään tilanteessa toisella tavalla.

Lyhyesti: Ota kontakti, pyydä lasta pysähtymään, rauhoita tilanne, anna uusi mahdollisuus.

Tilanteessa, jossa lapsi puhuu aikuiselle rumasti, voisi ”do-over” olla: ”Osaat varmasti sanoa tuon kunnioittavammalla tavalla.”

Tästä menetelmästä minulla on monia hyviä kokemuksia:

”Uudestaan!” kuuluu koululaisen pysäytyshuuto, ennen kuin ehdin sanomaan mitään. Suljen puoliksi avautuneen suuni ja seuraan hymyillen, kun lapsi itse korjaa ei-toivottua käyttäytymistään.

”Uudestaan!” kuuluu kesken koululaisten pihaleikkien, sanaharkka pysähtyy, toinen lapsi korjaa aiempia sanomisiaan ja uhkaava riitatilanne raukeaa.

Sen lisäksi, että tämä on aikuisen väline, tulee siitä helposti myös lapsen oma väline.

  1. Ajattelun pysäkki

Ajattelun pysäkissä käytetään samanlaista pysäytystä, mutta laajemmin. Autamme lasta näkemään mitä hän tekee nyt, mihin se vaikuttaa? Pohtimaan kannattaisiko hänen muuttaa toimintaani? Autamme lasta havainnoimaan toimintaansa ja miettimään sen seurauksia. Näin lapsen mieleen jää ajattelumalli, jota voi käyttää muissa tilanteissa, ei vain yksittäisen tilanteen valmista vastausta. Tarkoitus on kuitenkin opettaa lapsi ajattelemaan, ei vain tottelemaan! Lisää aiheesta (linkki)

Olemme junassa lasteni kanssa. Istumme eskari-ikäisen poikani kanssa vierekkäin penkillä ja luemme kirjaa. Samalla poikani keinuttaa jaloillaan edessä olevia kuopuksen vaunuja. Keinut heiluvat niin, että pelkään vauvan heräävän kesken junamatkan. Voisin kieltää ”Älä keinuta vaunuja”, voisin lähteä kehotuksen kautta ”Rauhoitetaan jalat”. Kummassakin näen kuitenkin toistuvan kuvion. Kohta jalat keinuttelisivat vaunuja uudestaan. Siksi en puutu tilanteeseen vaan käännyn lapseni puoleen ja kysyn: ”Huomaatko mitä teet?”. Poika katsoo hetken minua ja huomaa sitten jalkojensa keinuttelun. ”Työnnän jaloilla vaavin vaunuja”, hän toteaa. ”Juuri näin. Mitäs siitä voi seuraa?” jatkan tiedustelua. Poika pohtii ja vastaa: ”Vauva herää.”. ”Mitäs sitten?” autan ajatuksenjuoksua. ”Meidän lukuhetki häiriintyisi” poika toteaa harmistuneena.  Sitten hän livauttaa kengät pois jalasta ja nostaa jalat penkille viereensä. Saamme jatkettua kirjan lukua läpi junamatkan.

Tämä on yksinkertainen esimerkki, mutta ajattelun pysäkkiä voi käyttää todella monissa tilanteissa. Tärkeää on se, että yritetään saada lapsi oivaltamaan itse tilanne ja sen vaikutukset. Esimerkiksi sen sijaan, että sanoisimme ”Älä juokse käytävällä. Voit kaatua ja sitten sattuu.”, voit pysäyttää lapsen ja käydä toiminnan sekä sen mahdolliset seuraamukset tällä tavalla keskustelemalla läpi. Kun lapsi itse tekee ajatustyön ja oivalluksen, jää se paremmin mieleen kuin aikuisen käsky tai jatkuva asian toistaminen.

Usein oikean ratkaisun löytäminen vaatii kokeilemista. Aina oikea ratkaisu ei löydy heti.

(kirjoitus jatkuu kuvan jälkeen)

neljä nuolta eri suuntiin

Muutama sana vielä luonnollisista seuraamuksista.

Hyödynnä luonnolliset seuraamukset

Usein lapsen toiminnalla on jo luonnollisia seuraamuksia, jota siitä seuraa, vaikka aikuinen ei sekaantuisi asiaan. Kun lapsi ei tule ruokapöytään pyydettäessä, ruoka jäähtyy.

Jo pienen lapsen kanssa voi ohjatusti miettiä syy – seuraus suhteita. Jos lapsi ei halua sisällä laittaa hanskoja käteen, me tiedämme, että hänelle tulee ulkona kylmä. Sen sijaan että tappelisi asiasta sisällä, voi auttaa, että siirtyy ulos ja lapsi tuntee käsissä kylmän ulkoilman. Sen jälkeen suostuu laittamaan hanskat käteen. Koska loppujen lopuksi ei ole väliä, laittaako lapsi hanskat käteen eteisessä vai ulko-ovella, kunhan ulos siirtyminen onnistuu.

Vältä kiusausta luennoida lapselle ja sanoa: ”Minähän sanoin.”. Lapset tuntevat häpeää tehdessään virheitä ja saarnaaminen lisää häpeän tunnetta. Mieluummin kehu asian oivaltamisesta – vaikka siihen menikin hieman kauemmin.

Varsinkin isommalla lapsella, jolla on enemmän vastuuta ja aikatauluja, tulee luonnollisia seurauksia enemmän vastaan. Kun lapsi jää liian pitkäksi aikaa koulun jälkeen kavereille, hän myöhästyy sovituista bänditreeneistä, mikä varmasti harmittaa. Mielipaha ohjaisi mahdollisesti lasta jatkossa olemaan tarkempi kellon kanssa (tätä voi harjoitella myös aikuisen tuella). Jos vanhempi tässä vaiheessa poistaa luonnolliset seuraukset kyyditsemällä lapsen autolla normaalin pyöräilyn sijaan, jäävät luonnolliset seuraukset toteutumatta. Vaikka vanhempi saattaa automatkan motkottaa ylimääräisestä ajosta, voi lapselle jäädä ajatus siitä, että vanhempi korjaa aina kaikki tilanteet. Vältä siis tekemästä karhunpalvelusta lapsellesi hoitamalla hänen asioitaan liikaa ja pyyhkimällä pois lapsen käytöksen luonnollisia seurauksia.

Aina luonnollisia seuraamuksia ei kuitenkaan voi käyttää. Et voi opettaa lapselle esimerkiksi aurinkorasvan tärkeyttä, antamalla hänen polttaa ihonsa. Silloin vastaus on joku muu ratkaisu. Tästä vinkkejä aurinkorasvarumbaan.