Jaa tämä artikkeli
  • 228
  •  
  •  
  • 2
  •  
  •  

Puhun usein siitä, että lapsia tulee opettaa ajattelemaan, ei tottelemaan. Tämä tarkoittaa usein sitä, että lasten ollessa pieniä joudumme näkemään enemmän vaivaa ja aikaa, mutta saamme helpommat koulu- ja teinivuodet. Kun käskyt vaihdetaan yhteiseen ongelmanratkaisuun, tuetaan lapsen omaa ajattelua ja lisätään ongelmanratkaisutaitoja. Näitä taitoja lapsi voi käyttää tulevaisuudessa myös itsenäisesti. Miten tätä sitten toteutetaan? Yksi menetelmä on ajattelun pysäkki. Siinä lasta ei käskytetä, anneta valmiita vastauksia tai ratkaisuja, ei edes vastauksia perusteluineen vaan pyritään ottamaan tilanteesta pysäytyskuva ja auttaa lasta näkemään itse tilanne, oma toiminta ja sen seuraukset sekä tarvittaessa muuttaa toimintaansa. 

Lue lisää: Älä opeta lasta tottelemaan, ohjaa lasta ajattelemaan.

Tällä tavalla lapsen on mahdollista muodostaa itse ajattelumalli. Opetella pysähtymään tilanteisiin ja miettimään millaista oma toiminta on ja miten se vaikuttaa ympäristöön tai muihin ihmisiin. Tämä vie tietenkin hieman enemmän aikaa, mutta kuten alussa totesin, on se osa pitkänäköistä kasvatusta ja vahvistaa lapsen taitoja. 

(teksti jatkuu kuvan jälkeen)

Tyttö istuu pilven päällä ja katsoo kaukoputkella kaukaisuuteen

Kerron teille asiasta muutaman esimerkin kautta.

Kuljemme usein junalla. Eräänä päivänä olimme matkalla 6-vuotiaan esikoiseni ja vastasyntyneen vauvani kanssa. Istuimme esikoisen kanssa penkillä ja luin hänelle kirjaa. Vauva nukkui rattaissa edessämme.  Huomasin sivusilmällä vaunujen liikkuvan ja esikoiseni toisen jalan olevan vaunujen takarenkaan päällä ja hytkyttävän jalkaa, jolloin vaunut heiluvat. Olisin voinut tässä tilanteessa käskeä lasta lopettamaan vaunujen heiluttamisen. Ehkä jopa perustella käskyäni,  “koska muuten vauva herää”. Se olisi voinut toimia, mutta myös toistua hetken päästä uudestaan, kun lapsi unohtaa aikuisen sanallisen toimintaohjeen. Siksi tein toisin. Laitoin hellästi käteni lapsen polven päälle, jolloin hytkytys loppui, viittasin silmilläni jalkaan ja kysyin rauhallisesti: “Huomaatko mitä tapahtuu?”. Poikani katsoi minua ja sitten jalkaa, pohti hetken ja sanoi: “Mä heilutan jalkaa.”. Nyökkäsin ja jatkoin vahvistaen pojan sanomaa: “Heilutat jalkaa. Mitä siitä seuraa?”. Poika katsoi vaunuja ja jatkoi: “Vaunut heiluu”. Nyökkään ja jatkan: “Mitä tapahtuu kun vaunut heiluu?”. Poika: “Vauva herää” Nyökkään ja jatkan edelleen: “Vauva herää ja mitä sitten tapahtuu?” Poika vastaa jo nopeammin: “Sun pitää ottaa vauva syliin”, jatkan “Miten meidän lukuhetken käy?”, “No se loppuu siihen” poika oivaltaa ja hymyillen alkaa ottamaan kenkiä pois jalasta ja nostaa jalat tuolille vierelleen. Minun ei tällä kertaa edes tarvinnut kysyä, miten tilanne ratkeaisi tai mitä poikani haluaisi tilanteessa, koska pojalleni menetelmä on tuttu. Hän tietää, että ajattelun pysäkin kautta pysähdytään miettimään tilanteen kokonaiskuvaa ja usein etsitään ratkaisua.

Tämän saman ajatusmallin olin käynyt omassa päässäni muutamassa sekunnissa, kun havahduin vaunujen heilumiseen. Vaunut heiluu, siitä seuraa, että vauva herää, lukuhetki keskeytyy, täytyy tehdä jotain. Tilanne olisi voinut mennä toisin. Tapahtumaan olisi voinut reagoida nopeasti monella huonommalla tavalla. Riuhtaisemalla jalan pyörän päältä, moittimalla lasta ajattelemattomasta toiminnasta, uhkailemalla lasta lopettamaan toiminta tai kirjan luku loppuu siihen tai rangaista lasta, että “nyt kun heiluttelit, niin en enää lue kirjaa. Olisi kannattanut ajatella etukäteen.” Kaikki nämä tavat olisivat vahingoittaneet aikuisen ja lapsen välistä yhteyttä ja luottamusta, saaneet lapsen tuntemaan olonsa huonoksi ja epäreilusti kohdelluksi ja joko lisännyt vastarintaa tai tipauttanut lapsen minäpystyvyyden. 

Kun kävimme ajattelun polkua yhdessä lapsen oli mahdollisuus pysähtyä, ajatella itse tilannetta, tehdä oivalluksia ja muuttaa toimintaa. Kaikki tämä lisäsi lapsen ajattelukykyä, ongelmanratkaisutaitoja, lisäsi myönteisiä tunteita ja kasvatti lapsen minäpystyvyyttä sekä itsetuntoa. 

Toinen esimerkki

Huomaan lapsiryhmässä konfliktitilanteen. Leikeissä toinen lapsi on ottanut toisen kädestä lelun ja lelunsa menettänyt leikkikaveri alkanut siitä itkemään. Menen rauhoittamaan tilannetta ja auttamaan tunteiden säätelyssä. Kun tunteet on saatu käsiteltyä, on aika pohtia tilannetta. En lähde kysymään kuka aloitti (kenen syy) tai kertomaan, miten tilanteen olisi pitänyt mennä (älä ota kädestä), vaan aloitan rauhallisesti ja uteliaasti: “Voisiko jompikumpi kertoa tilanteesta?”  Käymme läpi tilannetta samalla tavalla, kuvaillen mitä tapahtui ja mitä siitä seurasi. Ilman syytöksiä “kun toi teki näin”, vaan kuvaillen “minä leikin tässä tällä lelulla, sitten x tuli tähän myös” Mietimme myös millaisia tunteita tai tarpeita tilanteessa nousi ja miten tilanne olisi voinut mennä toisin? Miten toimimme seuraavan kerran toisin?

Samaa tekniikkaa voi käyttää ihan pienissä asioissa, kuten kun lapsi on lähdössä ulos ilman hattua, niin ei käske laittamaan hattua päähän, vaan voin esimerkiksi pysäyttää lapsen ja kysyä: “Mitä kaikkea ulkona tarvitaan?” ja käydä läpi lapsen kanssa läpi, onko kaikki mukana. Toinen vaihtoehto on viedä lapsen peilin eteen ja leikkiä yhdessä, “Mitä tästä kuvasta puuttuu?” leikkiä. 

Tärkeää on muistaa, että näissä hetkissä äänensävyn tulisi olla rauhallinen, pohdiskeleva ja utelias, ei tuomitseva tai ivallinen. Tarkoitus on ohjata lapsi oivalluksen luo. Ei saada lasta tuntemaan itseään tyhmäksi.

Mitä jos lapsi ei vastaa mitään?

Yksinkertaisesti voi olla kysymyksessä se, että lapsi ei vielä osaa ajatella kovin itsenäisesti ja tarvitsee enemmän apua ajattelun käynnistämiseen. Voi olla, että on ensimmäinen kerta, kun joku aikuinen pyytää häntä miettimään tilanteen kulkua itse.

Pienet silmät tuijottavat minua ja lopulta suu sanoo: “Kerro mulle, mitä mä teen.” Olen aloittanut uudessa lapsiryhmässä ja lapsille ajattelun pysäkki on vielä vieras. Lapsi on ehkä ennen saanut vain valmiita toimintaohjeita ja vastauksia tai pienen lapsen oma ajattelu ei ole vielä lähtenyt käyntiin. Lapset ovat kuitenkin luonteeltaan uteliaita ja hyvin pian saavat kiinni siitä, että tältä aikuiselta harvemmin tulee valmiita vastauksia, vaan tilanteita pohditaan yhdessä ja se on oikeastaan aika kivaa puuhaa.  

Toiseksi kyse voi olla kysymyksen asettelusta. Kysymys voi olla liian pitkä, monimutkainen tai vaikea. Kannattaa pysyä todella pienissä, yksinkertaisissa kysymyksissä. Varsinkin jos lapsi on pieni. Usein haluamme myös kysyä “miksi” viitaten lapsen käytökseen. “Miksi” kysymys on erityisen vaikea lapselle. Hänen on todella vaikea käsitellä omia motiiveja (ei aina helppoa meille aikuisillekaan). Miksi viittaa myös syyttelyyn, aivan kuin lapsi olisi tahallaan tehnyt jotain väärin. Lapsi toimii aina parhaan kykynsä mukaan. Joten paremmin kuin kysyä miksi, on yhdessä etsiä vastausta, pyytämällä lasta kuvailemaan tilannetta tai miettimällä, mitä tunteita sillä hetkellä tuntui tai mitä ajatuksia päähän pälkähti. Sitä kautta yhdessä etsiä vastausta. 

Kolmanneksi voi olla, että et ole odottanut tarpeeksi kauan. Lapsen ajatuksen muodostaminen kestää paljon pidempään kuin aikuisen. Useasti törmää siihen, että vanhempi odottaa vastausta kuin apteekin hyllyltä. Silloin odotukset lasta kohtaan ovat liialliset ja tilanne kaatuu kärsimättömyyteen. Liian nopeasti puhuva tai toimiva aikuinen jättää lapsen hämmentyneeseen tilaan, jossa lapsen on mahdoton vastata.

Neljänneksi lapsi voi pelätä vastata  Hän pelkää vastaavansa väärin tai saavansa rangaistuksen. Varsinkin jos aiemmin vastaavasta toiminnasta on rangaistu. Rehellisyydestä ei tulisi koskaan rangaista, vaan kaikissa tilanteissa toden puhuminen tulisi olla paras ratkaisu. 

Näissä tilanteissa suosittelen ottamaan mukaan myös roppakaupalla kärsivällisyyttä. Uuden tavan opetteleminen vie aikaa. Tarvitaan monta ajattelun pysäkkiä, ennen kuin lapsi alkaa saamaan kiinni uudesta tavasta. Vaikka tilanne ei heti luonnistu, kannattaa seuraavan kerran yrittää uudestaan.

Ratkaisua ei myöskään aina tarvitse löytää heti. Olen usein sopinut lapsen kanssa, että pohditaan ja palataan asiaan myöhemmin. Joskus lapsi itse palaa luokseni “olen nyt ajatellut” tai “olen tätä mieltä” – aloitussanoin tai sitten olen itse sopivana rauhallisena hetkenä nostanut tilanteen uudestaan esiin. 

Opetustilanne vai toimintatilanne?

Kaikki tilanteet eivät kuitenkaan voi olla opetustilanteita, joissa alamme käymään tilanteita askel askeleelta. Välillä on kiire päiväkotiin tai kouluun. Aika ei riitä pidempään käsittelyyn. Välillä takana voi olla liian vähäuninen yö ja aikuinen on liian väsynyt. Energiaa ei ole tarpeeksi. Tällöinkin on kuitenkin hyvä olla positiivisia keinoja tilanteen ratkaisuun. Leikit, lorut ja muut tekniikat toimivat hyvin toimintatilanteissa. Eivät suoraan lisää ongelmanratkaisutaitoja, mutta yhteys ja luottamus säilyy ja toiminta on mukavaa.

Täältä lisää: 1-2-3-ulos! – kun lapsi ei suostu pukemaan 

Kaikki tilanteet eivät voi olla myöskään toimintatilanteita. Jos aina käyttää toimintatilanteita ja verukkeena aika, väsymys tai muu syy, niin emme tue lapsen omaa ajattelua. Silloin kannattaa miettiä omia vanhemmuuden tavoitteita. Millä tavalla haluaisin lasten toimivan ja ajattelevan? Viekö nykyinen toimintatapani siihen suuntaan?

On myös tilanteita, kun lapsi on liian väsynyt, ylikuormittunut tai stressaantunut. Silloin tilanne ei ole otollinen oppimiselle, vaan lapsi tarvitsee aikuisen vahvempaa ohjausta ja tukea. Näissä valmiit vastaukset ovat tervetulleita. Lapsi ei myöskään voi oppia jos pelkää. Siksi tilanteissa tulisi aina itse pysyä rauhallisena.

(teksti jatkuu kuvan jälkeen)

Lapsi istumassa harmaassa maisemassa

 

Toistoja, toistoja, toistoja

Oppiminen tulee toistojen kautta. Ajattelua kannattaa lähteä tukemaan aina pienestä alkaen. Ensiksi pienillä pohdinnoilla ja aikuisen suuremmalla tuella, isompana enemmän lapsen oma ajattelu edellä ja aikuinen taustalla vain lapsen reflektion tukena. 

Vaikka ajattelun tukeminen vie aluksi enemmän aikaa kuin pelkkä käskyttäminen ja tottelemaan ohjaaminen palkkion ja rangaistuksin, on se pitkällä tähtäimellä parempi valinta. Sitä kautta lapsi oppii uusia taitoja, itsenäistä ajattelua, ongelmanratkaisutaitoja ja ajattelemaan ennen toimimista.

Oikein ihania ajatteluhetkiä!