Jaa tämä
  • 17
  • 1
  •  
  •  
  •  
  •  

Kaupallinen yhteistyö neuro-open kanssa. Sisältää linkkejä yhteistyökumppanin sivuille. 

Olisiko ihanaa, että luokassa olisi rauhallista, kaikki istuisivat paikallaan keskittyen tehtävään ja kokeissa näyttäisi siltä, että opettamasi asia olisi mennyt hyvin perille? Utopiaa. Ei toki, mutta haaste tämänpäivän luokassa. Usein vastassa on hälinää, aikaa menee ryhmän rauhoittamiseen ja siihen, että saa ryhmän keskittymään opetettavaan asiaan. Ja siltikään ei ole varmaa, minkä verran kukin pystyy oppimaan tunnin aiheesta. 

Kun opetamme lapselle jotain, meillä on toive ja tavoite. Saisimme lapsen oppimaan sen mitä opetamme, kokemaan oivalluksia ja käyttämään oppimaansa myös jatkossa. Kukaan ei halua käyttää päivää siihen, että lopuksi miettii, olikohan tässä mitään järkeä? Meniköhän kaikki opettamani ohi korvien?

Miksi lapsi ei kuuntele? Ja käyttäytyy aivan epäloogisesti? Olen sanonut asioista sata kertaa, mutta silti lapsi tekee toisella tavalla? Olemme toistaneet tämän kymmeniä kertoja ja siltikään lapsi ei ole oppinut?

Olen käyttänyt lukuisia tunteja miettiessäni lapsen käyttäytymisen eri syitä, yrittäessäni löytää yhteyttä ja luottamusta lapsen kanssa, saada lapsen kuuntelemaan ja oppimaan tärkeitä asioita. Lopulta vastaus on löytynyt aina – lapsen aivoista. 

Lapsen aivojen kehityksen ymmärtäminen on antanut vastauksen useisiin kysymyksiini. Ymmärrys siitä, että oppimiseen vaikuttaa myös se, että ovatko lapsen aivot valmiina kuuntelemaan tai oppimaan, on ollut yksi parhaimmista oivalluksista. On eri asia näyttääkö lapsi kuuntelevan vai sisäistääkö lapsi kuulemansa ja voiko toimia jatkossa uuden tiedon tai taidon mukaisesti? Varmistamalla sen, että lapsi oikeasti on valmis kuuntelemaan sanomaani ja vastaanottamaan tietoa, säästän aikaa ja energiaa. Se on parempi myös lapselle. Lapsi ei turhaudu toistuvasta yrityksestä opetella asioita, joihin ei sillä hetkellä kykene. Oppimiseen vaikuttavat muun muassa lapsen aivojen kehitysvaihe, lapsen senhetkiset taidot, ajatukset itsestään, minäpystyvyys, motivaatio ja sen hetkiset tunteen. Kun otamme näitä huomioon, meillä paremmat mahdollisuudet onnistua. 

Ihan kaikkiin kysymyksiini en ole vielä löytänyt vastausta, joten etsintä jatkuu. Siksi neuro-ope oli todella löytö! Aivotaitoja aivan käden ulottuvilla. Tehopaketti opettajille, jotta opettaminen olisi tehokasta, miellyttävää ja että voisi paremmin vastata jokaisen lapsen tarpeisiin. 

Neljän moduulin tehopaketti

Neuro-open ensimmäisen moduulin aihe on toiminnanohjaus. Täytyy sanoa, että ensimmäisen videon jälkeen olin jo koukussa. Helin tapa kertoa asioista on viihdyttävä ja sisältö täynnä asiaa. Tahti oli tarpeeksi nopea, että ajatukset eivät alkaneet harhailla pois aiheesta (mitä itselleni tapahtuu usein), mutta tarpeeksi hidas asian sisäistämiseen.

Sisällön kuunteleminen sai myös omat aivot kipinöimään. Helin esimerkkien kautta nousi mieleen omia kokemuksia lasten kanssa ja oivalluksia siitä, miten tilanteen olisi saanut ratkeamaan, jos silloin olisin tietänyt sen, mitä tiedän nyt

Toisto ei ole aina vastaus oppimiseen. Usein saatamme jankuttaa jotain asiaa. Kuvitella, että sillä tavalla saamme asian “menemään perille” lapselle. Saatamme käyttää paljon aikaa aivan vääriin asioihin, joilla tilanne ei mene minnekään. Kun keskitymme siihen, mitä juuri tämä lapsi tällä hetkellä ja tässä kehitysvaiheessa tarvitsee, pääsemme parempiin tuloksiin. Näin säästyy myös voimavaroja ja aikaa. 

Käydessäni ensimmäistä moduulia aloin miettimään, missä kaikessa lapsen aivojen kehityksen tunteminen, oikeasti on hyödyksi. Huomasin, että pystyin heti helposti listaamaan 10 asiaa, missä olen kokenut ne hyödylliseksi. 

(teksti jatkuu kuvan jälkeen)

Toisessa moduulissa päästiin yhteen lempiaiheeseeni, minäpystyvyyteen. Vaikka aihe on itselle hyvinkin tuttu, opin uutta ja koin oivalluksia. Yksi oivallus oli se, miten kiinteästi minäpystyvyys liittyy positiivisen psykologian kasvun asenteeseen. Näissä on paljon yhteistä ja yhdessä ne toimivat oppimisen avaimina! Tulen varmasti kirjoittamaan tästä myös lisää.

Kolmas ja neljäs moduuli ovat minulla vielä edessä, mutta tiedän jo mitä odottaa. Kaikki moduulit ja sen sisältö löytyvät tehopaketin esittelysivuilta. Tässä paketissa tietää, mitä saa. Olen monesti törmännyt, että verkossa suoritettavissa koulutuksissa tai paketeissa, saa vasta ostamisen jälkeen tietää, mitä osti. Tässä saat tiedon jo etukäteen, joten voit itse arvioida onko sisältö itsellesi tarpeellinen. Uskon että monelle on.

Videoiden (joita voi kuunnella myös podcasteina) lisäksi tehopaketista löytyy aiheisiin sopivaa materiaalia. Jokaisen videon yhteydessä on oppimisvinkki. Koululaisen äitinä rakastuin vanhempainilta materiaaliin. Tämän tehopaketin aiheet ovat hyväksi kaikille kasvattajille ja kun puhutaan lapsen opettamisesta, on myös vanhemmilla suuri rooli. Olisipa ihanaa, jos nämä aiheet tulisivat myös oman lapsen vanhempainillassa. 

Vaikka nimi on tehopaketti ja kesto neljä kuukautta, ei tarvitse pelätä, että tämä kuormittaisi työtä ja arkea liikaa. Videot ja oppimisvinkki saapuvat rauhallisessa tahdissa kerran viikossa, joten varmasti ehtii tutustua viikon materiaaliin ja pohtia. Antaa sen hautua mielessä ja herättää ajatuksia.

On helppo suositella tätä tehopakettia, koska uskon sen rikastuttavan jokaisen opettajan elämää. Se tuo varmasti oivalluksia, vastauksia, helpottaa ja tekee työstä mielekkäämpää. Tekisi mieli ostaa paketit myös oman lapsen opettajille, jotta tietäisin hänen saavan parasta mahdollista opetusta. Ja ehkä saisimme vanhempainillan kautta aivotietoja myös luokkalaisten perheisiin.

Apua myös vanhemmalle lapsen koulunkäynnin tukemiseen

En ole tällä hetkellä opetustyössä, mutta olen saanut paljon välineitä myös koululaisen vanhemmuuteen. Ymmärrän paremmin oppimisprosessia ja kuinka voin tukea sitä myös kotoa käsin. Miten kotiasiat vaikuttavat lapsen oppimiseen koulussa? Kyseessä on kodin ja koulun vuorovaikutussuhde. Se mitä tapahtuu kotona, vaikuttaa kouluun ja jopa lapsen kykyyn oppia. Se mitä tapahtuu koulussa, vaikuttaa myös lapsen mielialaan ja käyttäytymiseen kotona. 

Mielestäni tehopaketin hinta on myös kohtuullinen miettien sen laajuutta ja antia. Käyn usein päivän täydennyskoulutuksissa, pitääkseni yllä ammattitaitoa ja osaamistani. Koulutuspäivät maksavat n. 100 – 300 € per päivä (kalliimpiakin löytyy, mutta oma budjetti ei anna myöten). Tämä 4 kuukauden paketti on nyt pilottihintaan vain 38€/kuukaudessa (yhteensä 152€). Keskimääräisesti yhden koulutuspäivän hinnalla saan neljän moduulin verran luentoja ja materiaalia. Toteaisinkin, että todella hyvä diili! 

Toinen asia, mistä pidän tässä koulutuspäiviin verrattuna on, että tällaisissa verkkomateriaaleissa voin palata luentoihin milloin vain. Liveluennoissa olet yhden kuuntelukerran varassa. Jos jotain menee ohi ajatusten harhautuessa muille poluille tai vierustoverin kysyessä jotain kesken luennon, se todellakin menee ohi. Jos joku asia jää näissä luennossa askarruttamaan, voin palata siihen myöhemmin samana päivänä, seuraavana päivänä tai jopa viikon päästä. 

Haluaisitko sinäkin taskuusi oman neuro-open? Lue lisää ja tule mukaan!

Lue lisää tehopaketista!