Jaa tämä
  • 86
  •  
  •  
  •  
  •  
  •  

Tällä viikolla minulla olisi ollut mahdollisuus palata töihin. En kuitenkaan mennyt, vaan siirryin vanhempainpäivärahalta lastenhoidon tuelle. Perheemme tulot putosivat samalla tuhannella eurolla. Miksi jäin lapsen kanssa kotiin? 

Pidän työstäni perhetyöntekijänä. Se on minulle merkityksellistä ja nautin työtehtävistäni niin lasten kuin heidän vanhempien parissa. Minulla on myös ihana työyhteisö ja työkaverit, joten kyse ei ole siitä, että en haluaisi palata töihin.

Asumme Espoossa ja täällä on koko ajan pula päivähoitopaikoista. Monet vanhemmat joutuvat kulkemaan pitkiä matkoja viemään lasta päivähoitoon, koska lähipäiväkodissa ei ole paikkoja. Jotkut joutuvat jopa viemään sisarukset eri päiväkotiin, koska samassa ei ole tilaa molemmille. Minua ei haittaa kuljettaminen, koska esikoistamme kuljetimme  puoli vuotta vanhaan päiväkotiin Helsingin puolelle muutettuamme Helsingistä Espooseen. Tämä omasta tahdostamme. Emme halunneet liikaa muutoksia kerralla. Joten kyse ei ole kodin ja päivähoidon välisestä matkasta.

Esikoiseni meni päiväkotiin hieman vajaa 2-vuotiaana. Asuimme Lauttasaaressa ja sinne valmistui juuri silloin uusi pienpäiväkoti. Vaikka aluksi oli vaihtelua niin hoitajissa kuin päiväkodin tavoissa, niin toiminnan vakiinnuttua homma loksahti paikoilleen. Poikamme omat hoitajat olivat hyviä ja mitään vaikeuksia ei ole ollut. Koen, että olemme olleet onnekkaita. Joten kyse ei ole siitä, että meillä olisi huonoja kokemuksia päivähoidosta.

Lastenhoidollista arpapeliä

Samana päivänä kun olisin alkuperäisen suunnitelman mukaan palannut töihin, tuli taas ilmi yksi surullinen uutinen päivähoidossa tapahtuneesta tilanteesta. Kymmenenkuukautista tyttöä oli toinen lapsi ehtinyt purra päivähoidossa useaan kertaan ennen kuin hoitajat huomasivat asian. Mielestäni syy ei ollut purevan lapsen. Hän ei vielä ymmärrä tekoaan. Syy ei ole mielestäni myöskään hoitajan vaan varhaiskasvatuksen tämän hetkisen tilan. Resurssit ovat liian vähäiset.

Kyse ei ole siitä, ettenkö ajattelisi hoitajien olevan hyviä tai varhaiskasvatus lähtökohdin laadukasta. Tiedän monia todella hyviä lastenhoitajia ja lastentarhanopettajia sekä muita varhaiskasvatuksen työntekijöitä. Miehiä ja naisia, jotka tekevät työtään rakkaudella ja antaumuksella pientä palkkaa vastaan. Olen myös itse ollut hoitajana 2-5-vuotiaiden ryhmässä ja siskoni pienten ryhmässä. Tunnen varhaiskasvatuksen arjen ja toiminnan. Monissa paikoissa työntekijät on kuitenkin laitettu liian koville ja käsiä on yksinkertaisesti liian vähän. Sijaisia on vaikea tai mahdoton saada. On tullut vastaan tilanteita, joissa vanhemmat eivät ole voineet viedä lastaan hoitoon, koska ei ole ollut tarpeeksi tai ollenkaan hoitajia. Olen myös kuullut, että lasten ja aikuisten suhdelukusäädöksiä joudutaan kiertämään. Päivän aikana riittää, että suhdeluku on ollut hetkellisesti lain mukainen.

Tilanne vaihtelee todella paljon riippuen kaupungista ja jopa kaupunginosasta. Siksi koen, että päivähoitoon vieminen on arpapeliä. Voi olla, että onni osuu kohdallemme toistamiseen ja löydämme todella hyvän paikan tai sitten ei. En ole valmis pelaamaan arpapeliä lapsen tulevaisuudesta, joka ei vielä puhu, ei pysty olemaan hetkeäkään yksin eikä pahimmassa tapauksessa pysty puolustamaan itseään. Tai päädy olemaan se lapsi, joka kokeilee hampaitaan kaveriin, koska ei ole aikuista läsnä muistuttamasta, että silitys on parempi tapa tutustua kaveriin kuin puremajälki. 

Olen onnekas, että voin jäädä lapseni kanssa vielä kotiin. Vaikka joudumme karsimaan perheemme kuluja, on kotiin jääminen kuitenkin toteutettavissa. Kaikilla ei ole tätä mahdollisuutta ja he joutuvat laittamaan lapsen aikaisemmin hoitoon kuin haluaisivat taloudellisista tai muista syistä.

Mielestäni hyvän päivähoitopaikan saaminen ei tulisi olla arpapeliä. Jokaisen vanhemman pitäisi voida pystyä jättämään lapsensa, minkä ikäisen tahansa, hoitoon hyvillä mielin ja ilman huolta siitä, millaista hoitoa lapsi saa. Miettimättä sitä, ehditäänkö lasta lohduttaa hädän hetkellä? Onko syli vapaana sitä kaipaavalle? Tai ylipäätänsä, onko lapseni turvassa? 

Toiveissa parempi tulevaisuus

Eduskuntavaalit ovat tulossa. Tällä hetkellä seuraan julkista keskustelua siitä, miten ehdokkaat suhtautuvat varhaiskasvatukseen ja tilanteen parantamiseen. Sosiaalisessa mediassa pyörii kuvia: “Minä vaadin, että lapseni päiväkodissa on tarpeeksi aikuisia.” Tilanne on vakava ja pelkät sosiaalisen median vaatimuskuvat eivät tee muutosta. Oma ääneni menee sille ehdokkaalle, jolla oikeasti tuntuu olevan ratkaisu varhaiskasvatuksen tilanteen parantamiseen. Ja tässä tilanteessa eivät riitä enää toiveet tai lupaukset, ainoastaan teot lasketaan.