Jaa tämä

(Alkuperäinen teksti kirjoitettu 2/2019, päivitys 1/2023)

Tällä viikolla minulla olisi ollut mahdollisuus palata töihin. En kuitenkaan mennyt, vaan siirryin vanhempainpäivärahalta kotihoidon tuelle. Perheemme tulot putosivat samalla tuhannella eurolla. Miksi jäin lapsen kanssa kotiin?

Pidän työstäni perhetyöntekijänä. Se on minulle merkityksellistä ja nautin työtehtävistäni niin lasten kuin heidän vanhempien parissa. Minulla on myös ihana työyhteisö ja työkaverit, joten kyse ei ole siitä, että en haluaisi palata töihin.

Asumme Espoossa ja täällä on koko ajan pula päivähoitopaikoista. Monet vanhemmat joutuvat kulkemaan pitkiä matkoja viemään lasta päivähoitoon, koska lähipäiväkodissa ei ole paikkoja. Jotkut joutuvat jopa viemään sisarukset eri päiväkotiin, koska samassa ei ole tilaa molemmille. Minua ei haittaa kuljettaminen, koska esikoistamme kuljetimme  puoli vuotta vanhaan päiväkotiin Helsingin puolelle muutettuamme Helsingistä Espooseen. Tämä omasta tahdostamme. Emme halunneet liikaa muutoksia kerralla. Joten kyse ei ole kodin ja päivähoidon välisestä matkasta.

Esikoiseni meni päiväkotiin hieman vajaa 2-vuotiaana. Asuimme Lauttasaaressa ja sinne valmistui juuri silloin uusi pienpäiväkoti. Vaikka aluksi oli vaihtelua niin hoitajissa kuin päiväkodin tavoissa, niin toiminnan vakiinnuttua homma loksahti paikoilleen. Poikamme omat hoitajat olivat hyviä ja mitään vaikeuksia ei ole ollut. Koen, että olemme olleet onnekkaita. Joten kyse ei ole siitä, että meillä olisi huonoja kokemuksia päivähoidosta.

Lastenhoidollista arpapeliä

Samana päivänä kun olisin alkuperäisen suunnitelman mukaan palannut töihin, tuli taas ilmi yksi surullinen uutinen päivähoidossa tapahtuneesta tilanteesta. Kymmenenkuukautista tyttöä oli toinen lapsi ehtinyt purra päivähoidossa useaan kertaan ennen kuin hoitajat huomasivat asian. Mielestäni syy ei ollut purevan lapsen. Hän ei vielä ymmärrä tekoaan. Syy ei ole mielestäni myöskään hoitajan vaan varhaiskasvatuksen tämän hetkisen tilan. Resurssit ovat liian vähäiset. Käsiä, silmiä ja sylejä liian vähän.

Kyse ei ole siitä, ettenkö ajattelisi hoitajien olevan hyviä tai varhaiskasvatus lähtökohdin laadukasta. Tiedän monia todella hyviä lastenhoitajia ja lastentarhanopettajia sekä muita varhaiskasvatuksen työntekijöitä. Miehiä ja naisia, jotka tekevät työtään rakkaudella ja antaumuksella pientä palkkaa vastaan. Olen myös itse ollut hoitajana 2-5-vuotiaiden ryhmässä ja siskoni pienten ryhmässä. Tunnen varhaiskasvatuksen arjen ja toiminnan. Monissa paikoissa työntekijät on kuitenkin laitettu liian koville ja käsiä on yksinkertaisesti liian vähän. Sijaisia on vaikea tai mahdoton saada. On tullut vastaan tilanteita, joissa vanhemmat eivät ole voineet viedä lastaan hoitoon, koska ei ole ollut tarpeeksi tai ollenkaan hoitajia. Olen myös kuullut, että lasten ja aikuisten suhdelukusäädöksiä joudutaan kiertämään. Päivän aikana riittää, että suhdeluku on ollut hetkellisesti lain mukainen.

Tilanne vaihtelee todella paljon riippuen kaupungista ja jopa kaupunginosasta. Siksi koen, että päivähoitoon vieminen on arpapeliä. Voi olla, että onni osuu kohdallemme toistamiseen ja löydämme todella hyvän paikan tai sitten ei. En ole valmis pelaamaan arpapeliä lapsen tulevaisuudesta, joka ei vielä puhu, ei pysty olemaan hetkeäkään yksin eikä pahimmassa tapauksessa pysty puolustamaan itseään. Tai päädy olemaan se lapsi, joka kokeilee hampaitaan kaveriin, koska ei ole aikuista läsnä muistuttamasta, että silitys on parempi tapa tutustua kaveriin kuin puremajälki.

Olen onnekas, että voin jäädä lapseni kanssa vielä kotiin. Vaikka joudumme karsimaan perheemme kuluja, on kotiin jääminen kuitenkin toteutettavissa. Kaikilla ei ole tätä mahdollisuutta ja he joutuvat laittamaan lapsen aikaisemmin hoitoon kuin haluaisivat taloudellisista tai muista syistä.

Mielestäni hyvän päivähoitopaikan saaminen ei tulisi olla arpapeliä. Jokaisen vanhemman pitäisi voida pystyä jättämään lapsensa, minkä ikäisen tahansa, hoitoon hyvillä mielin ja ilman huolta siitä, millaista hoitoa lapsi saa. Miettimättä sitä, ehditäänkö lasta lohduttaa hädän hetkellä? Onko syli vapaana sitä kaipaavalle? Tai ylipäätänsä, onko lapseni turvassa?

(Päivitys 2023) Toiveissa parempi tulevaisuus

Tällä hetkellä lapseni on erittäin hyvässä yksityisessä pienpäiväkodissa. Päiväkodissa on yksi ryhmä, alle kaksikymmentä lasta. Kun kävin tutustumassa paikkaan, olin ihastunut niin toimintaan kun päiväkodin äänimaailmaan. Niin rauhallinen ja kotoisa. Harvassa paikassa olin päässyt todistamaan vastaavaa. Päiväkodissa on vakihoitajat ja vakisijaiset. Useita retkiä kaudessa, joita monissa paikoissa ei ole mahdollista resurssipulan takia tehdä yhtään. Suunniteltua, pitkäaikasta toimintaa. Enkä koskaan ole joutunut tilanteeseen, jossa joutuisin jättämään lapsen aikuiselle, jota en tunne. Jos varhaiskasvatusta ajatellaan arpapelinä, me olemme saaneet päävoiton. Meidän tilanteemme on kuitenkin hyvin harvinainen ja monella tilanne on toinen. Olen kuunnellut ja lukenut vanhempien viestejä tilanteesta sekä keskustellut ja saanut viestejä varhaiskasvattajilta tilanteesta.

Ongelmia on niin tiloissa kun kasvattajien pysyvyydessä. Tilat ovat liian pienet ja meluisat, Lapset kuormittuvat ja levottomuus ryhmässä on suurta. Erityistä tukea tarvitsevien lapsien määrä on lisääntynyt, mutta avustajia on vain paperilla eikä niitä oikeasti saada. Lapset stressaavat ja saattavat jo illalla nukkumaan mennessä itkeä seuraavaa päivää. Ahdistus- ja pelkotilat ovat lisääntyneet. Vanhemmat ovat joutuneet jättämään lapsensa saman viikon aikana joka kerta eri sijaiselle. Kukaan ei tunnu tuntevan lasta tai hänen tarpeitaan. Vaaratilanteita ja tapaturmia on ollut päivittäin. Kukaan ei tiedä mistä lapsen mustelmat ovat tulleet ja allergiat saattavat jäädä huomioimatta. Ei ole yksi tai kaksi kertaa, kun jonkun lapsi joutunut sairaalaan saadessaan allergiakohtauksen väärästä ruoasta. Olen myös kuullut, että hoitajat eivät ole uskaltaneet antaa lapselle ruokaa, kun tiedetään hänellä olevan allergioita, mutta kukaan ei tiedä millaisia. Tässä vain osa niistä ongelmista, joita joissain paikoissa kohdataan päivittäin.

Jos lapset itkevät miettien seuraavaa päivää, itken minä jokaisen viestin äärellä. Yhdenkään lapsen, perheen tai kasvattajan ei tulisi kokea tällaista. Tilanne on sietämätön ja hinta, jonka tulemme maksamaan tästä on suuri. Ne päättäjät, jotka ovat tästä vastuussa (joista varmasti yksikään ei ota tätä vastuulleen) aiheuttavat suuria ongelmia. Se, mitä he kuvittelevat säästävänsä tällä hetkellä, joutuvat tulevat sukupolvet maksamaan moninkertaisena. Kustannukset eivät edes tule nousemaan vuosikymmenien päästä, vaan jo muutamassa vuodessa joudumme todistamaan tilanteen seuraukset. Lapsuus vaikuttaa koko elämämme ajan. Mitä näen tulevaisuudessa, jos tilanne jatkuu? Perustelen näitä erityisesti rahan kannalta, koska tuntuu, että se on ainoa kieli, jota päättäjät tällä hetkellä puhuvat.  Tällä hetkellä yhteiskunnassa raha menee hyvinvoinnin edelle.

Jos vanhemmat eivät uskalla laittaa lapsia päivähoitoon, he eivät mene takaisin töihin. Jompikumpi jää kotiin. Näillä perheillä on vähemmän rahaa käytettävissä ja ostovoima heikkenee. Verotuloja on myös vähemmän.

Terveyspalvelujen tarve lisääntyy. Mielenterveys huononee traumojen ja turvattomuuden kokemusten takia. Terveysongelmia on enemmän. Turvattomuuden tunne, stressi ja muut lapsen kohtaavat haasteet vahingoittavat hermostoa ja aivojen kasvua. Tästä voi seurata terveysongelmia jopa vuosikymmenien päästä.

Työkyvyttömyys lisääntyy. Ahdistavat kokemukset voivat kasvaa vuosien aikana. Jos terveyspalvelut ovat kuormittuneita ja apua ei ole saatavilla, loppuu ihmisen jaksaminen.

Tässä vain muutamia asioita siitä, mihin tämä tilanne jatkuessaan johtaa.

Koska olen optimisti, jaksan kuitenkin toivoa parempaa. Tässä on muutamia asioita, mitä toivon varhaiskasvatuksessa tapahtuvan. Tämä myös toimintaohjeiksi päättäjille.

  • Palkkaus parantuu tuntuvasti kaikissa ammattiryhmissä nimikkeestä riippumatta. Raha menisi niille ihmisille, joiden työ vaikuttaa koko ihmiselämän ajan. Useimmat vuorovaikutus- ja ajatusmallit vakiintuvat lapsella jo 6 ikävuoteen mennessä, joten varhaiskasvatuksen vaikutus lapsen koko elämään on VALTAVA.
  • Ryhmäkoot pienenisivät ja aikuisia olisi ryhmässä enemmän (lapsia per kasvattaja suhdeluku)
  • Tilojen parannus aivan akustiikasta lähtien. Tilat, jotka tarpeeksi avarat ja valoisat, mutta äänimaailmaltaan miellyttävät ja vähentävät melua.
  • Jokaiselle ryhmällä oma tila, joka muodostuu lapsen ”kotipesäksi”
  • Erityisen tukea tarvitsevien lasten ryhmiin tarpeeksi avustajia
  • Vakituiset sijaiset ja päiväkotiavustajat takaisin
  • Työkuvien selkeyttäminen niin, että aika ei menisi vain paperihommiin
  • Työn suunnitteluaikaa tarpeeksi sekä tarpeeksi johdonmukaista täydennyskoulutusta ammattitaidon ylläpitämiseksi, myös esimiehille

Olen myös sitä mieltä, että perhepäivähoitajien alasveto ja vähentäminen oli erittäin huono veto. Kodinomaiset olot varsinkin pienille, päivähoidossa aloittaville lapsille olisivat kullanarvoisia. Nyt näitä mahdollisuuksia on enää harvoissa kunnissa.

Tämä kriisi olisi mahdollista ratkaista. Kyse ei ole ongelmasta, johon ei olisi tai ei tiedettäisi ratkaisua. Kyse on teoista. Kukaan ei enää halua eikä jaksa kuunnella päättäjien puheita huolista tai vakuutteluista siitä, että tilanne otetaan vakavasti tai sitä yritetään ratkaista. Nyt tarvitaan tekoja. Vain teoilla on merkitystä. Varhaiskasvatuksen tulevaisuus pelastuu vain teoilla. Meidän lapsemme pelastuvat vain teoilla. Kuka ottaa ensimmäisen askeleen?