”Itse ajattelin pitkään, että työ on jotain pahaa ja vanhempani työpaikat aivan kamalia. Jokaisen työpäivän jälkeen koko perhe kokoontui yhteiseen ruokapöytään, johon ruoan lisäksi tuotiin päivän tapahtumat. Yleensä valitukset. Kuinka oli rankka päivä, työkaverit täysin idiootteja ja pomo inhottava. Työelämä ei todellakaan näyttänyt houkuttelevalta. Sitten kysyttiin, miten koulussa meni? Siitä tuli mieleen, että nyt pitää varmana tuoda kaikki valitukset pöytään. Miten opettaja veti taas tylsän tunnin ja luokkakaverit olivat ärsyttäviä. Valittamisesta tuli tapa, vaikka oikeastaan minulla ei ollut mitään valitettavaa. Se oli vain jotain mitä kuului tehdä. Lopuksi todettiin sitten, että tällaista se elämä on.”
Näin kertoi eräs kurssilaiseni ja sai vahvistusta muilta kurssilaisilta. Monilla on samanlaisia ruokapöytämuistoja. Vanhemmat valittamassa työstä, rahasta ja pahimmillaan tuntemattomien ihmisten haukkumisia. Liikenteessä oli ollut törppöjä, kaupassa huono asiakaspalvelu ja postikin tuli myöhässä. Oikeastaan ruokapöytää voisi kutsua valituspöydäksi ja ruokahetkeä valitushetkeksi.
Monessa perheessä puhuttiin myös ruokarauhasta.
”Vanhemmat penäsivät usein ruokarauhan perään. Pöydässä piti käyttäytyä hyvin, istua rauhallisesti, puhua kauniisti ja syödä siististi. Mutta miten me lapset? Me emme saaneet rauhaa vanhempien puheilta. Onko muiden panettelu ja valitus kaunista puhetta? Ei minun mielestäni. Pöydästä ei saanut poistua ennen kuin lautanen oli syöty tyhjäksi. Usein tuli syötyä aika nopeasti.”
Joskus ruokarauha oli kuitenkin juuri se, mitä lapsetkin tarvitsivat.
”Meillä ruokarauha tarkoitti, että kaikki olivat pöydässä hiljaa. Isäni piti siitä, että ruoan sai syödä rauhassa, ilman keskustelua. Vaikka lapsena se välillä ärsytti, niin toisaalta pidin myös rauhasta. Hiljaisuudessa oli aikaa ajatella omia juttuja ja ruoka tuli syötyä rauhassa. Ei tullut vahingossakaan kiistaa tai riitaa mistään. Ja ilman keskusteluakin, se oli perheen yhteinen hetki.”
Ruokapöytämuistoja on yhtä monta kuin keskusteluun osallistujia. Muistoja siitä, että lautanen piti syödä tyhjäksi, jalkoja ei saanut heilutella ja monenmoisia keskusteluja. Mutta miksi puheen piti niin usein olla negatiivista?
Tämä aihe tuli esiin kun käsittelimme omia lapsuusmuistojamme ja niitä eväitä mitä olemme saaneet kotoamme. Oma lapsuutemme vaikuttaa suuresti siihen miten kasvatamme lapsia. Millä tavalla kohtaamme, miten puhumme ja toimimme lasten kanssa? Oman lapsuuden käsittely on iso osa vanhempana tai kasvattajana olemista. Jos emme käy läpi oman lapsuuden tapahtumia, siirrämme samat asiat eteenpäin.
Tästä aiheesta lisää: Oma vai omaksuttu? Vanhemmuuden identiteetti
Yhteinen ruokapöytä tärkeä kokoontumispaikka
Vaikka ajat ovat muuttuneet, kokoonnutaan monissa perheissä vielä yhteisen ruokapöydän ääreen. Ruokapöydässä pysähdytään hetkeksi yhteen, rentoudutaan, ravitaan mieltä ja kehoa sekä usein vaihdetaan päivän kuulumisia. On tärkeää kuunnella, mitä kenelläkin on sydämellään. Sen lisäksi on tärkeää kuunnella, mitä itse puhuu. Mitä sanoja valitsee, miten kertoo päivästään ja millaisen tunnelman tuo ruokapöytään? Ruokapöytäpuheilla voi vaikuttaa lapsen maailmankuvaan. Sen lisäksi, että toiminnallasi näytät miten ruokapöydässä ollaan ja käyttäydytään, niin puheillasi annat esimerkin siitä miten ruokapöydässä puhutaan.
Ruokarauha voi olla monia asioita, hiljaisuutta, rauhallista keskustelua tai toisten kunnioittavaa kuuntelua.
Ruoan syömisestä, ravintoaineista, ruoan terveellisyydestä, pöytätavoista ja lapsen käyttäytymisestä pöydässä kirjoitetaan paljon, mutta yhtä tärkeää kuin kehon ravinto on mielen ravinto. Mitä pöydässä puhutaan? Millaisia ajatuksia, asenteita, tunteita jaetaan? Millaisen ilmapiirin luomme keskusteluilla? Keskustelemmeko päivän mokista vai kohokohdista?
On turha kuvitella, että lapsi puhuisi toisista ihmisistä kauniisti, jos itse vain valittaa muista. Pitäisi koulusta, jos itse puhuu vain siitä, kuinka työ on inhottavaa ja kamalaa. Puhetapamme siirtyy lapsille vahvemmin kuin opettamamme asiat. Esimerkin voima on suuri.
Voisiko ruokapöytä olla valitusvapaa alue?
Ruokapöytäpuheet eivät koske vain perheitä, vaan myös muita ympäristöjä. Päivähoitoa, koulua, harrastuksia. Aikuisten välisiä keskusteluja käydään niin päiväkodin pihalla, luokan ovenraossa kuin pelikentän laidalla. Pienet korvat ovat tarkkoja tarttumaan sanoihin, ajatuksiin ja asenteisiin, joita näissä keskusteluissa jaetaan.
Välipalan aikana on lapsiryhmässä hetken hiljaista ja voin vaihtaa muutaman sanan toisen ohjaajan kanssa. Tänään keskustelu menee vaihtaessa valituksia kevätväsymyksestä ja vatsaongelmista. Välipalan jälkeen on lasten vapaa leikkiaika. Kesken leikin yksi lapsi alkaa valittamaan väsymystä ja vatsakipua. Alamme selvittämään syytä, kunnes oivallamme yhteyden aiempaan keskusteluumme. Katseemme kohtaavat toisen ohjaajan kanssa ja tiedämme mokanneemme. Lapset mallintavat aikuisia toiminnan ja puheen tasolla. Nyt valituksentäyteinen keskustelumme oli siirtynyt lapsen maailmaan. Valituksesta tuli jotain matkittavaa. Jotain, jota kuuluu tehdä. Varsinkin kun valittaja saa usein osakseen empatiaa, kannustusta tai jopa halauksen. Lapsi ajattelee omalla valituksella saavansa samaa.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että tarvitsisi vain puhua hyvistä asioista ja maalata todellisuutta kauniimpi kuva. On kuitenkin hyvä kiinnittää huomioita siihen, millä tavalla asioista puhuu. Muistaa kertoa myös, mistä asioista pitää työssään, ystävissä ja kollegoissa tai muissa kohtaamisissa ihmisissä. Äänensävyllä ja valituilla sanoilla on väliä. Niistä muodostuu myös lapsen sanasto. On eri asia haukkua, puhua toisista pahaa tai valittaa työstä, kuin antaa rakentavaa kritiikkiä, pohtia tai miettiä ratkaisuja ja vaihtoehtoja.
Ruokailuhetkestä kehon ja mielen ravintoa
Valitusten vastapainoksi (tai parhaimmillaan niiden tilalle) voi ruokapöydässä pohtia muun muassa sitä, mikä oli päivän huippukohta, mistä olen kiitollinen tässä päivässä, miten tein muiden päivästä paremman tai miten muut tekivät minun päivästäni paremman?
Uskon myös, että ruoka maistuu paremmin (ja paremmalta!) hyvässä ilmapiirissä.
Millaisia ruokapöytäkeskusteluja sinun lapsuudessasi käytiin ja millaisia käydään teidän kotona? Mitä teille ruokarauha merkitsee?
Viimeisimmät kommentit