Jaa tämä sivu

Hyvinvoinnin ympyrä kasvatuksen tukena

Positiivisen kasvatuksen taustalla on positiivinen psykologia. Se on tieteellinen suuntaus, joka tutkii ihmisen hyvinvointia, kukoistusta ja vahvuuksia. Sen ajatuksena on, että pahoinvoinnin puuttuminen riitä hyvinvoinniksi. Jos haluamme kasvattaa hyvinvoivia lapsia, tarvitsemme muutakin kuin ongelmien ratkaisua ja vaikeuksien välttelyä. Tarvitsemme ymmärrystä siitä, mitä hyvinvointi oikeastaan on ja miten sitä voi vahvistaa.

Hyvinvoinnin ympyrä koostuu kahdestatoista osa-alueesta, jotka pohjautuvat positiivisen psykologian tutkimukseen. Nämä osa-alueet ovat: 1) Hyvän huomaaminen ja tietoinen positiivisuus 2) Optimismi, 3) Luonteenvahvuudet, 4) Flow, 5) Merkitys, 6) Sosiaaliset suhteet, 7) Myötätunto ja itsemyötätunto, 8) Tunnetaidot, 9) Resilienssi, 10) Kasvun asenne, 11) Kehomieliyhteys ja 12) Tietoisuustaidot. Nämä positiivisen psykologian osa-alueet muodostavat kokonaisuuden, joka auttaa lasta kasvamaan vahvaksi, hyvinvoivaksi ja merkityksellistä elämää rakentavaksi ihmiseksi.

Tässä artikkelissa sukelletaan lyhyesti jokaisen osa-alueen merkitykseen kasvatuksessa ja siihen, miten vanhemmat, kasvattajat ja opettajat voivat tukea lapsen hyvinvointia arjen pienissä hetkissä.

1. Hyvän huomaaminen

Aivot on viritetty selviytymiseen, eivät suoraan hyvinvointiin. Aivojen negatiivinen vinouma saa meidät huomaamaan virheet, uhat ja epäonnistumiset voimakkaammin kuin onnistumiset tai ilon hetket. Tämän takia lapsetkin voivat jäädä murehtimaan yhdestä mokasta, vaikka päivään mahtui paljon hyvää.

Kasvattajan tehtävä on auttaa lasta huomaamaan hyvä. Hyvän huomaamista voi harjoitella monin tavoin: Pysähtymällä tunteisiin, jotka tuntuvat miellyttäviltä, mukavilta ja energisoivilta. Jakamalla mukavia muistoja, onnistumisia, pysähtymällä ilonhetkien äärelle sekä sanoittamalla hyvää toisen toiminnassa. Lapselle voi kysyä: ”Mikä oli parasta tänään?”, ”Missä kohtaa tunsit iloa?”, tai ”Mikä sai sinut nauramaan?”

Hyvän huomaaminen ei ole epärealistista hymistelyä, vaan voimavaratietoista suhtautumista todellisuuteen. Kun pysähdymme myönteisten hetkien äärelle, aivot alkavat tallentaa niitä. Myönteiset tunnehetket jäävät mieleen paremmin, ja lapsi oppii että hyvää tapahtuu joka päivä – kunhan sen vain huomaa.

2. Optimismi

Optimismi ei ole naiiviutta, vaan ajattelumalli, jossa uskotaan vaikutusmahdollisuuksiin ja tulevaisuuden hyvyyteen. Optimistinen lapsi uskoo, että vaikeudet ovat ohimeneviä ja että hän voi oppia ja onnistua – myös epäonnistumisista.

Optimismi on tutkimusten mukaan suojaava tekijä masennusta vastaan. Se vahvistaa resilienssiä, laskee stressiä ja auttaa tarttumaan haasteisiin toiveikkaalla mielellä. Optimismia voi opettaa lapselle esimerkiksi sanoittamalla tilanteita uudella tavalla: ”Tämä meni nyt näin, mutta mitä voit oppia seuraavaa kertaa varten?” tai ”Vaikka tämä tuntuu nyt vaikealta, se ei tarkoita että tämä jatkuu aina.”

Vanhemman oma sisäinen puhe ja suhtautuminen vaikeuksiin mallintaa lapselle paljon. Jos aikuisen viesti on: ”Me päästään tästä yli yhdessä”, lapsi oppii, että vastoinkäymisistä selviää.

3. Luonteenvahvuudet

Luonteenvahvuudet ovat ihmisen parhaimpia ominaisuuksia, kuten sinnikkyys, reiluus, rohkeus ja ystävällisyys. Kun lapsi oppii tunnistamaan omia vahvuuksiaan ja saamaan niistä palautetta, se vahvistaa itsetuntoa ja identiteettiä.

Aikuinen voi auttaa lasta tunnistamaan vahvuuksia arjessa. Esimerkiksi: ”Oli todella reilua, miten jaoit lelusi.” Tai ”Huomasitko, että sinä olit todella sinnikäs, kun jatkoit vaikka ärsytti?”

Luonteenvahvuuksia voi oppia leikin, satujen ja arjen tilanteiden kautta. Kun vahvuuksia tunnistetaan ja niitä saa käyttää, lapsi kokee itsensä pystyväksi ja merkitykselliseksi.

4. Flow

Flow-tila on syvän keskittymisen ja uppoutumisen tila, jossa aika menettää merkityksensä ja toiminta tuntuu sekä haastavalta että mielekkäältä. Lapsi kokee flow’ta usein leikissä, rakentelussa, taiteessa, urheilussa tai musiikissa – toiminnassa, jossa hän saa käyttää omia vahvuuksiaan ja kehittyä.

Flow-tilassa oppiminen syvenee, motivaatio kasvaa ja lapsi saa kokemuksen omasta pystyvyydestään. Kasvattaja voi tukea flown syntymistä tarjoamalla lapselle riittävästi aikaa keskittyä, vähentämällä keskeytyksiä ja mahdollistamalla omien kiinnostuksen kohteiden seuraamisen. Flow’n syntyminen vaatii sopivan tasoista haastetta – ei liian helppoa, muttei ylivoimaistakaan.

Aikuisen tehtävä on myös havaita, missä tilanteissa lapsi kokee flow’ta ja tunnistaa, mitä vahvuuksia lapsi silloin käyttää. Tällöin aikuisella on mahdollisuus sanoittaa lapselle sekä hänen innostuksensa kohde että siihen liittyvät taidot: ”Sinä näytit niin keskittyneeltä, kun rakennat tätä – käytät siinä hienosti luovuutta ja sinnikkyyttä.”

Flow-hetket ovat kuin hyvinvoinnin polttoainetta. Niistä jää hyvä olo, ne lisäävät motivaatiota ja sitoutumista sekä rakentavat merkityksellisyyden tunnetta lapsen elämään.

5. Merkitys

Merkityksellisyyden kokemus on yksi ihmisen hyvinvoinnin syvimpiä lähteitä. Lapselle merkityksellisyys syntyy siitä, että hän kokee olevansa tärkeä osa ryhmää tai yhteisöä, että hänen olemassaolollaan ja teoillaan on merkitystä.

Lapsi voi kokea merkityksellisyyttä saadessaan auttaa, opettaa toisia, osallistua ryhmän toimintaan tai kun häntä tarvitaan. Aikuinen voi tukea tätä kokemusta antamalla lapselle vastuuta, rohkaisemalla jakamaan osaamistaan ja sanoittamalla, kuinka lapsen läsnäolo vaikuttaa positiivisesti ympäristöön: ”Ilman sinua tämä ryhmä ei olisi samanlainen.”

Myös elämän suuremmat kysymykset ja identiteetin rakentaminen liittyvät merkityksellisyyteen. Tarinat, sadut, elämäntarinat ja yhteinen pohdinta auttavat lasta hahmottamaan, kuka hän on ja mikä hänelle on tärkeää. Lapsi voi myös löytää merkitystä siitä, että saa tehdä hyvää muille, auttaa ja olla osa jotain suurempaa.

Merkityksellisyys ei ole vain aikuisten asia – se voi syntyä jo varhain, jos lapsen elämään kuuluu yhteenkuuluvuutta, arvostusta ja mahdollisuuksia vaikuttaa.

6. Sosiaaliset suhteet

Hyvinvointi rakentuu yhteydessä toisiin. Lapsen sosiaaliset suhteet – ystävyydet, perhesuhteet ja luottamuksellinen suhde aikuisiin – luovat turvaa, iloa ja yhteenkuuluvuutta. Näiden suhteiden laatu on tärkeämpää kuin määrä.

Aikuisen tehtävä on tukea lapsen kaverisuhteita, opettaa vuorovaikutustaitoja ja olla itse läsnäoleva ja lämmin ihmissuhteen malli. Lasta voi auttaa sanoittamaan omia tunteitaan ja tarpeitaan suhteessa toisiin: ”Tuntuiko sinusta siltä, että jäit ulkopuolelle?” tai ”Olitpa hienosti ottanut toisen mukaan leikkiin.”

Lapsi oppii ihmissuhteiden taitoja paitsi mallista, myös harjoittelemalla. Yhteiset leikit, rooliharjoitukset ja tunnetaitojen opettelu vahvistavat kykyä ymmärtää itseä ja toisia.

Lapsen tunne siitä, että hänellä on paikkansa ja että häntä arvostetaan sellaisena kuin hän on, rakentaa vahvaa pohjaa myöhemmälle elämälle.

7. Myötätunto ja itsemyötätunto

Myötätunto on kykyä huomata toisen kärsimys ja halua toimia sen lievittämiseksi. Se koostuu kolmesta T:stä: tietoisuus, tunneyhteys ja toiminta. Lapsi, joka osoittaa myötätuntoa, huomaa toisen pahan olon, tuntee empatiaa ja toimii auttaakseen – esimerkiksi lohduttamalla, jakamalla tai olemalla läsnä.

Myötätunto ei ole vain tunne, vaan myös teko. Se on voimakas vuorovaikutustaito, jota voidaan vahvistaa sanoin ja esimerkein. Kun lapsi näkee aikuisen toimivan empaattisesti, hän oppii, että muiden auttaminen on arvokasta. Samalla lapsi saa itse kokea, että hänen tunteensa ovat tärkeitä ja että niihin vastataan lämpimästi.

Itsemyötätunto on myötätuntoa itseä kohtaan. Se tarkoittaa, että kohtelemme itseämme vaikeuksien hetkellä lempeydellä, hyväksymme tunteemme ja muistamme, että epäonnistumiset kuuluvat ihmisyyteen. Lapselle voi opettaa itsemyötätuntoa sanoittamalla hänen kokemuksiaan: “Tämä oli sinulle tärkeää ja nyt harmittaa. Saat olla surullinen.” Tärkeää on, ettei lapsi jää yksin tunteidensa kanssa tai tunne, että häntä moititaan niistä.

Lapsen sisäinen puhe rakentuu aikuisen esimerkistä. Myötätuntoinen ja ymmärtäväinen puhe kasvattaa sisäistä ääntä, joka tukee lasta vastoinkäymisissä. Lapsi oppii, ettei hänen tarvitse olla täydellinen ollakseen hyväksytty ja rakastettu.

8. Tunnetaidot

Tunnetaidot ovat tunnetietoisuutta, tunteiden säätelyä ja kykyä tunnistaa tunteita toisissa. Lapsi, joka osaa tunnistaa ja sanoittaa tunteitaan, pystyy ilmaisemaan tarpeitaan rakentavasti ja säätelemään käyttäytymistään vaikeissakin tilanteissa.

Tunnetaidot alkavat tunnesanaston opettelusta ja tunteiden näkyväksi tekemisestä. Aikuinen voi auttaa lasta pysähtymään tunteen äärelle ja kysymään: ”Miltä sinusta tuntuu juuri nyt?” tai ”Missä kohtaa kehossa tämä tunne tuntuu?”. Tunteita ei tarvitse korjata tai poistaa – riittää, että ne tunnistetaan ja niille annetaan lupa.

Tunteet eivät ole hyviä tai pahoja, vaan viestejä siitä, mitä lapsi tarvitsee. Myös vaikeat tunteet ovat sallittuja. Lapsen on tärkeää oppia, että tunteet menevät ohi, eikä niitä tarvitse pelätä tai tukahduttaa.

Aikuisen rauhallinen läsnäolo tunnetilanteissa on avain lapsen tunnetaitojen kehittymiseen. Kun lapsi saa kokea olevansa turvassa kaikkien tunteidensa kanssa, hän oppii vähitellen säätelemään niitä myös itse.

9. Resilienssi

Resilienssi on psyykkistä palautumiskykyä – taitoa selvitä vaikeuksista, sopeutua muutoksiin ja nousta uudelleen vastoinkäymisistä. Resilientti lapsi ei tarkoita, että hän ei kokisi surua tai pettymystä, vaan että hän pystyy toipumaan niistä ja löytämään uudelleen toivon.

Resilienssiä ei synny karaisemalla tai jättämällä lapsi yksin tunteidensa kanssa. Se kehittyy yhteydessä, myötätunnossa ja turvallisessa ilmapiirissä. Aikuisen tehtävä on olla lapsen tukena myrskyssä – ei vähättelemässä, ei ratkaisemassa puolesta, vaan kannatellen.

Aikuisen viesti voi olla: ”Tämä tuntuu nyt vaikealta, mutta selviämme tästä yhdessä.” Optimistinen ja ratkaisuja etsivä puhe luo lapselle uskoa tulevaan. Samalla voidaan pohtia: ”Mitä opimme tästä? Miten tästä voi päästä eteenpäin?”

Resilienssiin liittyy myös kyky hakea apua, tunnistaa omia voimavaroja ja nähdä vaikeudet osana elämää, ei sen määrittäjänä. Taito kasvaa kohtaamalla haasteet, ei niiden puuttuessa.

10. Kasvun asenne

Kasvun asenne tarkoittaa uskoa siihen, että taidot ja kyvyt kehittyvät harjoittelemalla. Lapsi, jolla on kasvun asenne, ei lannistu epäonnistumisista, vaan uskoo, että oppiminen tapahtuu erehdysten ja yritysten kautta.

Kasvun asennetta voidaan tukea puhumalla oppimisesta prosessina: “Et osaa vielä, mutta harjoittelemalla opit.” Persoonakehujen sijaan keskitytään toimintakehuihin: “Olitpa sinnikäs, kun yritit monta kertaa!” eikä “Oletpa sinä viisas.”

Virheitä ei tarvitse pelätä. Ne ovat oppimisen ytimessä. Aikuisen oma suhtautuminen virheisiin ja yrittämiseen mallintaa lapselle paljon. Kun aikuinen näyttää, että virheistä voi oppia ja että harjoittelu kannattaa, lapsi oppii tekemään samoin.

Kasvun asenne lisää sinnikkyyttä, toivoa, uteliaisuutta ja motivaatiota. Se on tärkeä osa elinikäistä oppimista ja vahva suoja epäonnistumisen pelkoa vastaan.

11. Kehomieliyhteys

Kehomieliyhteys tarkoittaa sitä, että ihminen on tietoinen kehostaan, sen tarpeista ja reaktioista. Lapsen hyvinvointi ei rakennu vain ajatuksista ja tunteista – keho on aina mukana. Tunteet tuntuvat kehossa ja keho vaikuttaa mieleen.

Liikunta, hengittäminen, kosketus, lepo, ravinto ja kehon kuunteleminen ovat kaikki tapoja vahvistaa kehomieliyhteyttä. Lapsi, joka oppii kuulemaan, kun on väsynyt, nälkäinen tai ylikuormittunut, saa tärkeän työkalun itsesäätelyyn ja jaksamiseen.

Aikuinen voi esimerkiksi kysyä: “Missä kohtaa tunnet tämän tunteen kehossa?” tai “Miltä kehossasi tuntuu, kun olet iloinen?” Kun lapsi oppii kuuntelemaan kehoaan, hän pystyy paremmin tunnistamaan myös tunteita ja säätämään omaa käyttäytymistään.

Kehon hyvinvoinnista huolehtiminen on olennainen osa arkea – ei pelkästään liikuntahetkinä vaan myös ruokailuissa, lepohetkissä ja rauhoittumisen taidoissa.

12. Tietoisuustaidot

Tietoisuustaidot ovat kykyä pysähtyä nykyhetkeen, havainnoida ajatuksia ja tunteita ilman arvostelua sekä kohdata hetki sellaisena kuin se on. Lapselle tietoisuustaidot voivat näyttäytyä esimerkiksi hengitysharjoituksina, aistiharjoituksina tai tietoisena läsnäolona leikissä.

Tietoisuustaidot rauhoittavat hermostoa, vahvistavat keskittymiskykyä ja lisäävät itsemyötätuntoa. Ne auttavat lasta pysähtymään, tunnistamaan sisäistä kokemusta ja rauhoittumaan kuormittavien hetkien jälkeen.

Tietoisuustaitoja voi harjoitella pienin askelin – esimerkiksi kynttilähengityksellä, jossa lapsi puhaltaa kuvitteellista liekkiä rauhallisesti, tai pysähtymällä kuuntelemaan, mitä ääniä ympärillä kuuluu. Harjoittelu voi olla leikkisää, mielikuvituksellista ja luovaa – tärkeintä on säännöllisyys ja lempeä asenne.

Tietoisuustaidot eivät ole suorittamista vaan pysähtymistä. Ne muistuttavat lasta (ja aikuista) siitä, että elämä tapahtuu tässä hetkessä – ei eilisessä eikä huomisessa. Ja että jokainen hetki on mahdollisuus olla läsnä, levossa ja yhteydessä itseensä.

Hyvinvoinnin ympyrä ei ole resepti täydelliseen elämään, vaan väline ymmärtää, mistä osatekijöistä hyvinvointi rakentuu. Kun lapsi saa kasvaa ympäristössä, jossa näitä osa-alueita tuetaan, hänellä on vahva pohja elämän haasteisiin ja iloon. Ja mikä parasta: nämä hyvinvoinnin taidot tarttuvat myös meihin aikuisiin.

Kasvatustyö ei ole pelkkää ohjaamista – se on yhdessä kasvamista.

Hyvinvointitaitojen harjoittelun ei tarvitse olla kokopäiväinen projekti tai lisärasite arjen kiireiden keskellä. Päinvastoin – ne punoutuvat osaksi tavallista elämää, arjen pieniä valintoja, sanoja ja kohtaamisia. Kyse on ennen kaikkea siitä, miten suhtaudumme itseemme ja toisiimme, ja millaista puhetta arjessa viljelemme. Hyvinvointitaidot eivät myöskään elä irrallaan toisistaan – ne muodostavat toisiaan tukevan verkoston. Kun vahvistat yhtä aluetta, muutkin vahvistuvat kuin huomaamatta.

Haluatko oppia lisää? Positiivisen kasvatuksen kirjat ja koulutukset vanhemmille sekä ammattikasvattajille tarjoavat tietoa positiivisen kasvatuksen tueksi.