“I have a brand new car parked outside that can’t do anything for me, I have all kinds of designers clothes, shoes and bags that can’t do anything for me, I have money in my account that can’t do anything for me, I have a big well-furnished house that can’t do anything for me.
Look, I’m lying here in a twin size hospital bed; I can take a plane any day of the week if I like but that can’t do anything for me … So do not let anyone make u feel bad for the things you don’t have – but the things u have, be happy with those; if you have a roof over your head who cares what kind of furniture is in it… the most important thing in life is LOVE. Lastly, make sure you enjoy the ones you love”.
Näin kirjoitti elokuussa 2018 kuolinvuoteellaan suosittu 40-vuotias bloggaaja Kyrzayda Rodriguez. Sanat koskettivat ja mieleeni nousi vanha mielikuvaharjoitus, jonka olen poiminut mukaani jostain vuosien varrella. Tuntui, että oli aika tehdä se uudestaan. Harjoituksessa kuvitellaan oman elämän viimeisiä hetkiä. Mitä näen kuolinvuoteellani? Millä asioilla on merkitystä siinä hetkessä? Onko siellä pomoni ojentamassa ansiomerkkiä työlleni antamista vuosista vai läheiset ihmiset jakamassa ihania muistoja vuosien varrelta? Tai kummatkin? Vai joku ihan muu? Mistä asioista haluan, että minut muistetaan? Mihin käytän aikaani? Mihin laitan vuorokauden tuntini, energiani ja aikani? Koska ne valinnat, mitä teemme nyt, vaikuttavat huomenna. Emme voi kääntää aikaa takaisin ja se on kuitenkin arvokkainta, mitä meillä on.
A – Annan
I – Itsestäni
K – Koska
A – Arvostan
Tätä aika merkitsee minulle. Annan aikaani, energiaani, taitojani ja tietojani (=resurssini) asioille ja ihmisille, joita arvostan ja jotka ovat minulle tärkeitä. Perhe, suku, ystävät, työni, harrastukseni ja vapaaehtoistyöni. Tärkeistä asioista ja ihmisistä saan myös paljon voimaa ja hyvinvointia itselleni. Tärkeää on muistaa myös arvostaa itseään ja antaa aikaa itselleen, kehon ja mielen palautumiseen. Kaiken saaminen kalenteriin ei ole aina helppoa ja useasti on käynyt niin, että arvioin ajan väärin. Kalenteri täyttyy liikaa ja kiire valtaa aikataulut. Välillä joutuu pysähtymään ja tekemään karsintaa, olla myötätuntoinen itselle. Kaikkea ei tarvitse tehdä nyt ja arvoni ihmisenä ei ole suhteessa suorituksiini.
Vaikeat tunteet ohjaavat ja opettavat
Kuolinvuode – mielikuvaharjoitus nostaa usein pintaan myös vaikeita tunteita. Surua, pettymystä, pelkoa ja syyllisyyttä. Näitä ei kuitenkaan kannata pelästyä, vaan tutkailla avoimesti. Miettiä, mitä asiaa niillä on? Mistä ne kertovat? Ehkä nykyisessä elämäntilanteessani on jotain, mitä pitäisi muuttaa? Elänkö arvojeni mukaisesti vai sääteleekö elämääni jonkun muun arvot? Ehkä ne kertovat minulle tavoitteesta, sitä mitä elämässä haluan ja kaipaan? Joillekin harjoitus voi olla myös vahvistava. Mielikuva tuntuu oikealta ja se kertoo, että tämänhetkiset elämän valinnat tukevat omia arvoja. Voi olla kiitollinen ja tyytyväinen omaan tilanteeseen.
Miksi Kyrzayda Rodriguezin sanat sitten pysäyttivät minut juuri tänä syksynä? Ne osuivat herkkään kohtaan. Tekstin lukeminen nosti syyllisyyden tunteita ajankäytöstä ja ihmissuhteiden hoitamisesta. Sanat osuivat myös ajankohtaan, jossa kävimme Positive Psychology Practitioner opinnoissa ihmissuhteet osiota. Kuuntelin päivittäin luentoja ihmissuhteiden merkityksestä, tärkeydestä ja vaikutuksesta ihmisen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Tunsin tuplapiikin sydämessäni. Olen 110% ihminen, helposti innostuva ja tunnollinen työntekijä. Kun teen jotain, annan sille kaikkeni ja vielä vähän lisää. Olen myös ”nyt heti” – tyyppi ja kun saan idean, haluan usein toteuttaa sen heti. Näissä hetkissä usein uppoudun projektiin niin, että ympärillä olevat ihmiset jäävät kuplan ulkopuolelle. Mieheni puhuu siitä, että silloin olen fyysisesti läsnä, mutta mieleni on poissa. Ajattelen projektia, joka pitäisi saada tehtyä. Tekstiä, jonka haluaisin kirjoittaa. Ideaa, jonka haluaisin toteuttaa. Nämä ovat asioita, joita olen joutunut miettimään ja säätelemään iän ja perheen myötä. On taakka niin parisuhteelle kuin vanhemmuudelle, jos mieli on keskustelun tai leikin aikana jossain muualla. Siksi tärkeämpiä oman arkeni tehtäviä on harjoitella läsnäolon taitoa. Olla tilanteessa koko keholla ja mielellä. En voi siis laskea ”perheajaksi” sellaista, jossa olen läsnä vain puolittain. Olen tarvinnut myös tulevaisuuden suunnitelmiin nyt – ajankohdan lisäksi kahden vuoden päästä – kun lapset ovat kouluikäisiä – 10 vuoden päästä ja jopa – eläkkeellä osiot. Mielen innostuessa olen ottanut myös mukaan järkevät jalat. Hyvälle idealle on paikka elämässäni, mutta mahdollisesti vasta viiden vuoden päästä. Vaikka Rodriguezin sanat ja mielikuvaharjoitus nostivat siis pintaan vaikeita tunteita, oli niiden läpikäyminen, tunnistaminen ja hyväksyminen tärkeä tie muutokseen. Oivalluksen jälkeen tein muutoksia arkeen ja voin todeta tilanteen olevan nyt parempi.
Avain hyvinvointiin ei löydy ääripäistä
En pidä siitä, että ihmisiä jaetaan joko urakeskeisiin tai perhekeskeisiin. Ääripäihin jumiutuminen kapeuttaa ajattelua. Näiden ääripäiden välissä on paljon tilaa, joista löytyy sopivasti tasapainotettu arki. Eikä tähän ole oikeaa vastausta, valmiiksi jaettua tuntipiirakkakaaviota. Jokaisen on löydettävä itselleen sopiva tuntijako.
Jotta sen löytäisi, on aika ajoin hyvä pysähtyä pohtimaan oman arjen tasapainoa ja tehdä mahdollisia korjausliikkeitä. Saamme kaikki vuorokauteemme samat 24 tuntia. Miten jaan ne? Mitkä annan unelle, palautumiseen, itselleni? Minkä ajan jaan perheen, ystävien ja muiden läheisten kanssa? Mitkä annan työlleni ja harrastuksille? Voisiko näiden lisäksi antaa osan vielä yhteiskunnalle ja muille ihmisille? Ja tämän kaiken miettiminen juuri – tässä elämäntilanteessa – kun lapset ovat tämän ja tämän ikäisiä? Ja jos kiire painaa ja kalenteri täyttyy yli äyräiden, niin voiko jonkun palasen siirtää myöhemmäksi?
Työn lisäksi arjen tasapainoa voi heiluttaa jonkun muun alueen liiallinen painottuminen. Intohimoinen harrastaminen, mielenkiintoinen vapaaehtoistyö tai jatkuva kodin siivoaminen voi viedä tilaa muilta tarpeellisilta alueilta. Voi käydä myös niin, että lasten asiat laitetaan edelle kaikessa ja omasta hyvinvoinnista huolehtiminen tai omat harrastukset unohtuvat kokonaan. Perheenjäsenten tarpeet eivät ole tasapainossa. Hetkellisesti se ei haittaa, mutta ei ole hyvä ratkaisu pitkässä juoksussa. Työn ja perheen lisäksi löytyy monta muuta ulottuvuutta, jotka vaikuttavat arjen tasapainoon. Puhumattakaan kaikista asioista mihin emme voi täysin vaikuttaa ja hallita, kuten terveys.
Jos mietit arkeasi nyt, tuntuuko, että vaakakuppisi ovat tasapainossa? Oletko saanut tuntisi jaettua omien arvojen ja tavoitteiden mukaisesti? Jos et, niin mikä voisi olla ensimmäinen askel kohti tasapainoisempaa arkea?
Tämän kirjoituksen inspiroinut Joyllan Positive Psychology Practitioner opintojen ihmissuhteet osio.
Viimeisimmät kommentit