Jaa tämä

Yksi pidetyimmistä ja suosituimmista harjoituksista vanhempien keskuudessa on kolme hyvää asiaa.

Tämä Martin Seligmanilta oppimani vinkki, on mielestäni ihana päivän päätös ja auttaa myös rauhallisempaan yöuneen.

Yksinkertaisuudessaan ohje menee näin.

Nukkumaan mennessä pohtikaa lapsenne kanssa kolme hyvää asiaa, mitä on tapahtunut päivän aikana.

Lapsen muistot voivat olla esimerkiksi päiväkodista, koulusta, leikkihetkestä ystävien kanssa, yhteisiä hetkiä vanhemman, sisaruksen tai koko perheen kesken.

Joskus hyvät asiat voivat lapsilla olla myös sellaisia, joita itse ei edes ajattele olevan erikoinen, mutta tärkeää on hyväksyä lapsen ajatus juuri sellaisena kuin se on.

”Kun me leikittiin yhdessä legoilla, käytiin picnikillä kavereiden kanssa, ja sä nauroit hampaita pestessä.” toteaa poikani. Jään pohtimaan viimeistä. ”Kun mä nauroin hampaita pestessä”, toistan ja hymyilen. ”Niin, kun silloin se vaahto valui sun suusta ulos ja se oli hassua.” Keskustelemme vielä hetken legoleikeistä ja picnikin riemuhetkistä, mutta kun itse poistun huoneesta huomaan nauravani vieläkin hampaiden pesulle.

Lapsi tottuu tällaiseen tapaan nopeasti ja se on hyvä lisä iltarutiineihin, vaikka iltasadun päätteeksi.

PS: Sopii myös parisuhteeseen, jossa puolisolle jaetaan nukkumaan mennessä päivän kolme hyvää asiaa.