TIIA TERAPEUTTINA
Tiia Trogen
Keho-orientoitunut lyhytterapeutti
Tio, TM, Positive psychology practitioner
Kasvatuskouluttaja ja tietokirjailija
Tuon työskentelyyni yli 25 vuoden kokemuksen ihmisten kanssa työskentelystä sekä yhdistän siinä kehon, mielen ja vuorovaikutuksen näkökulmia.
TYÖSKENTELYTAPANI
Kohtaaminen alkaa ihmisestä
Terapeuttina olen ennen kaikkea ihminen ihmiselle. Minulle on tärkeää, että kohtaaminen on turvallinen, hyväksyvä ja kiireetön. Työskentelyni pohjautuu kehon ja mielen yhteyden ymmärtämiseen. Yhdistän työssäni keho-orientoituneen lyhytterapian lisäksi positiivisen psykologian, hengitystyöskentelyn ja muun koulutukseni tuoman osaamisen.
Kohtaamisissa yhdistyvät asiantuntemus, kokemus ja aito kiinnostus ihmisen elämäntarinaa kohtaan.
SYDÄMEN OHJAAMANA
Oma polkuni tähän työhön
Kun olin 12-vuotias, sanoin, että haluan isona pelastaa maailman. Olen nauranut tälle monta kertaa, mutta mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän ymmärrän, että toteutan tätä omalta osaltani vähän joka päivä. Aloitin työni lasten parissa jo 13-vuotiaana, eikä suunta ole oikeastaan koskaan muuttunut. Olen aina halunnut ymmärtää ihmistä. Sitä, miltä toisesta tuntuu, miksi toimimme niin kuin toimimme ja miten voisimme voida paremmin yhdessä.
Polkuni on kulkenut teatterin, teologian ja psykologian opintojen kautta kohti yhä syvempää ymmärrystä ihmisyydestä. Olen ikuinen etsijä, utelias tutkija ja kyltymätön kirjatoukka, mutta ennen kaikkea rinnalla kulkija.
Olen myös kahden lapsen äiti, ja oma vanhemmuuteni on ollut yksi tärkeimmistä opettajistani. Arjen ilot, ristiriidat, keskeneräisyys ja kasvun paikat ovat tuoneet ymmärrystä, jota ei voi oppia pelkästään koulutuksista.
Elämänkokemukseni ovat opettaneet minulle myös jotain, mitä ei voi oppia kirjoista. Miltä tuntuu kantaa kuormaa, selviytyä ja kasvaa sen läpi? Siksi tämä työ ei ole minulle vain ammatti, vaan kutsumus.
TURVAN TUNNE POHJANA
Lähestymistapani
Työskentelyssäni keskeistä on turvallisuuden rakentuminen. Usein jo se, että saa tulla kohdatuksi ilman kiirettä tai arvostelua, avaa tilaa muutokselle.
Pohjaan työskentelyni keho-orientoituneeseen lyhytterapiaan, jonka opinnot ovat korkeakoulutasoiset ja sisältävät psykoterapeuttiset valmiudet. Lisäksi hyödynnän työssäni positiivisen psykologian asiantuntijaopintoja, hengitysterapiaopintoja sekä skeematerapian opintojen tuomaa ymmärrystä ihmisen toimintamalleista ja kokemuksista.
Työskentely on keskustelevaa, mutta ei jää pelkästään sanoihin. Kehon, hengityksen ja tuntemusten kautta voimme löytää uusia tapoja ymmärtää omaa kokemusta ja säädellä oloa lempeästi.
Etenemme rauhassa sinun tahdissasi.
JOKAISESSA ELÄMÄNVAIHEESSA
Kokemus ihmisten kanssa työskentelystä
Olen työskennellyt lasten, nuorten, perheiden ja parien kanssa yli 25 vuoden ajan eri rooleissa.
Viimeiset 12 vuotta olen kouluttanut, luennoinut ja antanut kasvatusneuvontaa niin perheille kuin pareille. Olen myös ohjannut parisuhdekursseja ja työskennellyt parien kanssa vuorovaikutuksen, yhteyden ja ymmärryksen vahvistamiseksi.
Parisuhteet ja läheiset ihmissuhteet ovat yksi tärkeä osaamisalueeni. Minua kiinnostaa erityisesti se, miten yhteys rakentuu, miten se joskus katkeaa ja miten sitä voidaan lempeästi vahvistaa uudelleen.
Tämä kokemus kulkee mukana myös terapiatyössäni, käytännönläheisenä, ymmärtävänä ja ihmisen arkeen kiinnittyvänä työskentelynä.
Tunnistan omat osaamiseni rajat ja ohjaan tarvittaessa eteenpäin toisenlaisen tuen piiriin. Jos tilanteesi vaatii esimerkiksi psykiatrista hoitoa tai pidempää psykoterapiaa, autan sinua löytämään sopivan tahon.

