Oma vai omaksuttu? Vanhemmuuden identiteetti

Mitä arvoja, tietoa ja taitoja haluaisin lapseni oppivan? Mitkä asiat ovat minulle tärkeitä? Perhepeti vai oma huone vauvalle? Annetaanko tutti vai ei? Kestovaipat vai kertakäyttö? Miten komennan? Kiellänkö vai kehotanko? Vanhemmaksi tuleminen nostaa mieleen sata kysymystä ennen syntymää ja varmasti tuhat sen jälkeen. Tärkeää on se, että toteuttaako omaa näkemystä vanhemmuudesta vai jonkun muun – perittyä tai mallinnettua? Kuka minä olen – vanhempana?

Identiteetti eli ihmisen käsitys itsestään kehittyy vuorovaikutuksessa muiden ja ympäristön kanssa. Identiteetti kehittyy koko elämän ajan. Meillä on muun muassa poliittinen, uskonnollinen, ammatillinen, parisuhde ja elämäntyyli identiteetti. James Marcia jakaa identiteetin kehittymisen neljään osaan: Selkiintymätön, omaksuttu, etsivä ja saavutettu identiteetti. Millainen olisi vanhemmuuden identiteetti? Ajattelin pohtia vanhemmuuden identiteettiä yhdistettynä Marcian identiteettiteorian nelijakoon.

Selkiintymätön vanhemmuus on vanhemmuuden kehittymättömin taso. Siinä vanhemmalla ei ole näkemystä omasta arvomaailmasta, vaan suhtautuu vanhemmuuteen välinpitämättömästi.Vanhempi tuntee olevansa kyvytön tekemään omia ratkaisuja, tiedostamaan ongelmiaan ja vaihtoehtoja.

Tällainen vanhempi olisi varmasti aikamoinen tuuliviiri. Hän menisi tunteiden tai aavistuksen mukaan ja tekisi valinnat sen mukaan, miltä tuntuu siinä tilanteessa. Hän toimisi välillä tiukasti ja välillä lapsi saisi elää ilman rajoja. Ilman tavoitteita ja omia arvoja, vanhemmuuden identiteetti olisi vaikutuksille altis. Jos kummankin vanhemman identiteetti on selkiintymättömällä tasolla, voisi käydä myös niin, että lapsi ottaa vanhemman roolin. Lapsi joutuisi tekemään perheen päätökset, koska vanhemmat eivät siihen pysty. Vanhemmat olisivat välinpitämättömiä päätöksistä ja niiden seurauksista.

Omaksuttu vanhemmuus tarkoittaa, että vanhempi on ilman eri vaihtoehtojen vertailua omaksunut perheessä tai muun viiteryhmän näkemykset ja normit ja sitoutunut niihin. Vanhempi tukahduttaa omat tarpeensa toteuttaakseen ja täyttääkseen omaksumiaan normeja. Vanhempi suorittaa annettuja normeja kyseenalaistamatta tai miettimättä niitä syvemmin. Vanhempi ei ole myöskään avoin erilaisuudelle, uusille kokemuksille tai ajatuksille.

Tässä vanhempi on kykenemätön tekemään päätöksiä itsenäisesti, vaan kulkee viiteryhmän ohjeiden tai tapojen mukaisesti miettimättä omaa kantaansa tai tukahduttaen omat ajatuksensa asiasta. Usein vanhempi ei ole avoin muille näkemyksille ja voi olla jopa tuomitsevainen muita kohtaan. Vanhempi on uskollinen omaa ryhmää kohtaan, eikö mieti omaa näkemystä tai toimintatapojen sopivuutta omaan perheeseen tai lapseen. Omaksuttu vanhemmuuden malli voi olla vaikka omilta vanhemmilta kopioitu. Kaikki tehdään samalla tavalla kuin omat vanhemmat ovat tehneet tai omassa lapsuudenkodissa on tehty, miettimättä vastaako se omaa ajatusta vanhemmuudesta. Jos vanhempien tapa vastaa omaa tapaa, ei ongelmia välttämättä tule. Ongelmia syntyy, jos vanhempien tapa ei vastaa omia toiveita ja arvoja, mutta vanhempi toimii kuitenkin omien vanhempien toiveiden mukaisesti. Lisäksi toisten perheiden erilaiset tavat toimia tuomitaan ja niitä saatetaan kritisoida yhdessä.

Etsivä vanhemmuus tarkoittaa, että vanhempi ei vielä pysty määrittämään kantaansa ja kokee tämän olotilan itselleen ongelmalliseksi. Hän pyrkii aktiivisesti löytämään ja muodostamaan oman näkemyksensä vanhemmuudesta. Vanhemmuuden identiteettiä etsivä vanhempi pohtii ja kyseenalaistaa niin muiden, kuin omaakin ajattelua vanhemmuudesta ja vanhempana olemisesta. Ponnistelu vanhemmuuden viimeiselle tasolle  voi olla uuvuttavaa – ja jopa ahdistavaa. Jollei vanhempi pysty tekemään valintaa, voi hän lopettaa aktiivisen ponnistelun ja taantua selkiintymättömän vanhemmuuden tasolle. Vanhemmalle voi iskeä identiteettikriisin tila – vanhemmuuden kriisi.

Tällaiseen vanhemmuuteen kuuluu tiedon etsiminen, pohtiminen, avoimuus uudelle ja uteliaisuus kaikkeen, mikä liittyy vanhemmuuteen. Vanhempi käy keskusteluja muiden kanssa, ei tuomitse vaan on avarakatseinen, osaa miettiä asioita monelta kantilta. Hän pohtii eri vaihtoehtoja ja miettii niiden sopivuutta itselle ja koko perheelle. Välillä vanhemmasta voi tuntua, että vaihtoehtoja on liikaa ja valitseminen vaikeaa. Vanhempi voi tuntea myös, että ei löydä mistään omalle perheelle parasta tapaa toimia. Pääseminen viimeiselle tasolle vaatii kuitenkin päätöksiä, muuten voimat voivat mennä kokonaan eri vaihtoehtojen pohtimiseen ja kaikki jää teorian tasolle. 

Saavutettu vanhemmuus on vanhemmuuden viimeinen taso, jossa vanhemmuuden identiteetti on selkeä. Vanhempi on aktiivisesti rakentanut omaa vanhemmuuden identiteettiä ja näkemystään pohtimalla, kyseenalaistamalla ja vertailemalla erilaisia näkemyksiä aikaisempien etsintävaiheiden kautta.

Saavutetulla vanhemmuuden tasolla vanhempi on löytänyt oman tapansa ja hänellä on siinä hyvä olla. Hän hakee tietoa, saa tukea vertaisryhmistä, mutta loppujen lopuksi tekee itse päätöksensä Saavutettu vanhemmuuden taso lisää vanhemman hyvinvointia ja tuo varmuutta vanhemmuuden toteuttamiseen. Kypsä ja kehittynyt vanhemmuuden identiteetti on joustava ja avoin muutoksille. Vanhempi voi myös tarpeen vaatiessa muuttaa mieltään saadessaan uutta tietoa tai löytäessään toimivamman tavan.

Ei ole yhtä tapaa kasvattaa lapsi, eikä yhtä tapaa olla vanhempi. Tarjolla on paljon erilaisia vaihtoehtoja toteuttaa vanhemmuutta, luoda perheympäristö ja kasoittain kasvatusmenetelmiä.

Tärkeintä on  se, että jokainen vanhempi miettii ja pohtii, millainen vanhempi haluan olla? Mitä tavoitteita ja päämääriä minulla on vanhempana, mitä arvoja haluan lapsilleni välittää?

Teoriapohja:

Fadjukoff, Päivi. Identiteetti persoonallisuuden kokoavana rakenteena. – Meitä on moneksi. Persoonallisuuden psykologiset perusteet. Toim. Metsäpelto, Riitta-Leena ja Fieldt, Taru: . Jyväskylä : PS-kustannus, 2009.