Syli on lapsen oikeus

Välillä suurin ongelmani lasten kanssa työskennelläni on, miten sylini riittää kaikille sitä tarvitseville? Yhdessä tämänhetkisessä ryhmässäni on 12 lasta ja kaksi aikuista. Pienimmät hieman alle kolmivuotiaita. Kun aloitan uuden ryhmän kanssa, sanon ensimmäiseksi lapsille: Minun sylini on aina teille auki. Minun syliini saa tulla istumaan aina, kun tuntuu siltä. Miksi teen näin?

Kosketus on lapselle erittäin tärkeä. Hiusten pörröttäminen, halaaminen, sylissä pitäminen. Tästä ovat samaa mieltä moni kasvatuksen asiantuntija, muunmuassa lastenpsykiatri Jukka Mäkelä:

Minusta yksi vaarallisia tämän ajan kasvatusperinteitä on se, että ajatellaan, että lapsen pitäisi ensin itse ottaa käyttäytyminen hallintaan ja sen jälkeen hän saisi ikään kuin palkintona sylin, Mäkelä sanoo Ylen aamu-tv:n haastattelussa.

Syli on lapsen oikeus.

Kolmivuotias poikani on juuri siinä iässä, että tunteet kouhuvat ja kiukkukohtaukset ovat melkeinpä arkipäivää. Tunteet nousee nollasta sataan hetkessä ja suuria tunteita opetellaan käsittelemään. Usein näinä hetkinä vastaus on syli. Otan lapsen syliin ja rauhoitan. Annan tunnekuohun mennä ohi ja hengittelemme yhdessä rauhallisesti. Vasta sen jälkeen alamme keskustella siitä, mikä tunne oli ja mitä tapahtui. Näin lapsen ei tarvitse yksin yrittää opetella tunnehallintaa, vaan vanhempi antaa hänelle tukea uusien tunteiden tunnistamiseen ja hallintaan.

Töissä istun usein lasten leikkiessä lattialla. Lapset hyörivät ympärilläni ja usein tulevat ”tankkaamaan” hellyyttä. He istuvat hetken sylissäni ja jatkavat sitten leikkejä. Välillä on ruuhkaa ja sylin joutuu jakamaan. Parhaimmillaan jaloillani on istunut kerrallaan neljä lasta. Samaan aikaan lapset näyttävät minulle lelujaan, ajavat autolla olkapäillä ja mittaavat korvasta kuumetta leikkimittarilla.

Yritän huomioida lapsia tasapuolisesti. Nostan oikean käteni ja katson autolla ympäri kehoani ajavaa lasta silmiin. Sitten käänny sylissäni istuvaan ja ”syön” hetken leikkiruokaa. Vasemmassa korvassa tunnen kuumemittarin. ”Onko minulla kuumetta?” kysyn. Lapsi nyökkää ja lähtee hakemaan lääkettä. Koko ajan valppaanaolo ja tilanteen seuraaminen on rankkaa, mutta palkitsevaa. Lapset tuntevat selvästi olonsa turvalliseksi kanssani. Olen onnistunut työssäni.

Kosketus on tärkeää kaikenikäisten lasten kanssa. Olen elämäni aikana työskennellyt kaikenikäisten lasten ja nuorten kanssa, vauvoista teini-ikäisiin. Sylini on ollut aina avoinna myös vanhemmille lapsille.

On rippikoululeirin viimeinen ilta ja istumme rippikoululaisten sekä ohjaajien kanssa leirinuotion äärellä. Hiljainen puheensorina täyttää ilman ja istuskelen pitkällä puupenkillä ja luen. Viereeni istuu yksi leiriläistytöistä ja laittaa päänsä syliini. Silittelen päätä hiljaa ja jatkan lukemista. Tyttö makoilee silmät kiinni ja hymyilee. Jatkamme tätä vartin verran, kunnes tyttö nousee, hymyillen hän sanoo minulle ”kiitos”. Vastaan hymyyn ja tarkistuksena kysyn vielä: ”Kaikki hyvin?”. ”Nyt on”, tyttö vastaa ja lähtee kohti leirikeskusta.

Välillä ei tarvita muuta kuin kosketusta. Kosketus on merkki hyväksymisestä. Sanattomasti se kertoo, sinä olet tärkeä.

Sylillä on monta tarkoitusta. Syli on turva, sylissä on hyvä istua leikkiessä, jutellessa tai yhdessä telkkaria katsellessa. Syli on hyvä paikka silitykselle ja lämmön jakamiselle. Lapselle sen tulisi olla avoinna aina. Niin hyvinä kuin huonoinakin hetkinä.

Tämän kirjoituksen haluan lopettaa runoon, jota olen usein vetänyt vauvamuskarissa, mutta jonka ohje sopii kaikenikäisiin.

Rutista, rapsuta, rakasta,

silitä pientä päätä.

Lähelle ota, lämmitä

älä suukkojasi säästä.

Ole tuhlari hellien sanojen,

kosketa poskea kättä.

Hoivaa, helli ja hyväile.

Ota syliin empimättä.

-Katriina Ahosen kirjasta “Kiisseliviikset”