Pysähdys itseni äärelle
Kiire, suorittaminen ja stressi vievät usein meidät aivojen automaattivaiheelle, jolloin tietoinen itsensä havainnointi vähenee. Kehon ja mielen yhteys heikkenee emmekä välttämättä edes huomaa kehon viestejä, kuten vessahätää tai janon tarvetta. Jos kuljemme näin koko päivän, voimme huomaamatta jännittää koko kehoa, kulkea epätasaisen hengityksen kanssa tai jättää tunteemme käsittelemättä.
Kun teemme päivän aikana pieniä pysähdyksiä itsemme äärelle, voimme paremmin. Tämä on hyvä opettaa jo lapselle, koska myös lapsi voi mennä kiireessä koko päivän. Tämä lisää varsinkin ilta levottomuutta. Kun pienet pysähdykset tulevat osaksi päivää, pysyy kehon ja mielen yhteys hyvänä koko päivän.
Voit tulostaa oheisen julisteen jääkaapin oveen, työhuoneen seinälle, kahvihuoneeseen tai muuhun sopivaan paikkaan. Ota tavaksi pysähtyä sen kohdalla ja hoitaa hetki omaa hyvinvointia.
Voit myös tulostaa A5 koossa ja laittaa esimerkiksi kalenterin väliin ja kirjoitella valkoisiin kohtiin tuntemuksiasi. Voit pohtia vaikka seuraavien pohdintojen avulla.
Millaiselta kehoni tuntuu?
- Onko kehoni rento vai tuntuuko jossain jännityksiä? Jos tunnet otsasi olevan rypyssä tai olkasi ovat nousseet korviin, ravistele kehoasi vähän ja rentouta
Mitä tapahtuu mielessäni?
- Onko mieleni levollinen vai tuntuuko ajatukset pomppoilevan? Anna itsellesi rauhan hetki. Palauta mieleesi mukava muisto ja jää miettimään sitä hetkeksi.
Millaisia tunteita koen?
- Onko minulla surun tunteita vai koenko iloa? Mitä tunteita tunnen nyt? Jää hetkeksi tunnustelemaan tunteitasi.
Miltä hengitykseni tuntuu?
- Onko hengitykseni tasapainossa vai epätasapainossa? Hengitänkö nenän vai suun kautta? Onko hengitykseni ylhäällä vai hengitänkö vatsan pohjaan asti. Ota hetki rauhoittaaksesi hengityksen.
Mitä tarvitsen juuri nyt?
- Mieti pysähdyksen lopuksi mitä tarvitset juuri nyt. Mitä kehoni minulle kertoo? Voi olla, että huomaamme meillä olevan nälän tai kaipaavamme halausta. Kuuntele kehosi tarpeita ja mahdollisuuksien mukaan vastaa niihin.
Hyviä pysähdyshetkiä! ❤️